lauantai 30. toukokuuta 2015

Lauantain herkuttelua


Arkisin emme juuri ehdi tehdä ruokia, joten  viikonloppuisin on kiva syödä yhdessä. Etenkin näin ihanana päivänä ulkona pihalla. Lauantaina nautimme purjovuoan ja täytetyn endiivin lehden.

Menun ulkopuolelta smoothievinkki

AVOKADOSMOOTHIE

½ litraa
2 avokadoa
2 rkl Nutellaa (pähkinäsuklaa)
2 dl luonnonjogurttia
½ pienestä appelsiinistä
2 omenamintun lehteä
3 saksanpähkinää
6 voikukan lehteä (1 rkl kuivaa rouhetta)
vettä, jotta tulee noin ½ litraa

 

Laita kuorittu avokado ja muut aineet blenderiin ja surauta hienoksi. Sopii aamiaiseksi tai välipalaksi.

 


 
 


TÄYTETYT SALAATTISIKURIN LEHDET

2 annosta

4 salaattisikurin lehteä
25 g sinihomejuustoa
25 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tuore viikuna
3 saksan- tai makadamiapähkinää
hunajaa

Irrota ja pese salaattisikurin lehdet. Sekoita juustot ja levitä se lehdille. Levitä päälle viikunan siivut ja pähkinärouhe.  Tarjoile alkupalana.



PURJOVUOKA

400 g purjoa
1 sipuli
1 paprika
300 g jauhelihaa
2 dl tuoreita tai pakastettuja herkkutatin viipaleita
2 dl tuoreita vuohenputkenlehtiä
suolaa
pippuria
2 dl kasvislientä
(juustoa)

Tarkista ettei purjon lehtien välissä ole multaa ja viipaloi niistä noin 2/3 jättäen lehtien latvat. Silppua sipuli. Paista herkkutattiviipaleet nopeasti kuumalla pannulla ja lisää lopussa purjot ja sipuli. Laita uunivuokaan. Lisää päälle silputut vuohenputken lehdet. Ruskista jauheliha, lisää kuutioitu paprika ja mausteet sekä lihaliemi ja kiehauta. Lisää uunivuokaan päällimmäiseksi. Hauduta uunissa 200 asteessa 45 minuuttia.
 
 

 

Nokkonen


Seuraavan ohjeen nappasin juuri ilmestyneestä Katariina Vuoren kirjasta, jonka esittelen kirjablogissani alkavalla viikolla. Lisään kuvan.
 

NOKKOSPANEROITU CAMEMBERT

 
3 annosta
250 g camembert-valkohomejuustoa (kiekko)
näkkileipäpala
2 rkl nokkosjauhetta
kananmuna
4 rkl vehnäjauhoja
voita paistamiseen

Leikkaa juustokiekosta 6 kolmiota. Murskaa näkkileipä korppujauhoksi ja sekoita nokkosjauheeseen. Vatkaa kananmunan rakenne rikki.

Pyörittele juustokolmiot ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi nokkos-korppujauhossa. Paista pannulla joka puolelta rapeaksi. Tarjoa lämpimänä vadelma-, lakka- tai tyrnihillon kanssa.

Annoksen kuvaaminen onkin sitten eri juttu.
 
 

perjantai 29. toukokuuta 2015

Ihanaa viikonloppua ja tulevista muutoksista

Toivotan kaikille lukijoilleni ihanaa viikonloppua.

Teen ja testaan muutaman jännän kirjan ohjeita, istutan yrttejä liudan ja puuhaan kaikkea kivaa pihalla. Laittelen varmaan kuviakin. Pidin kirjablogissani tietokirjojen viikon,  tuotin paljon raskastakin materiaalia blogiini, jotka liittyvät työhöni. Olen lukenut ne paljon pidemmän ajan kuluessa. Mutta on siellä kivaakin. Käykää tutkimassa ja kommentoimassa.

Miltä kuulostaa Kesäruokaa paratiisista?

Entä  Suomalaisia sieniruokia italiaisella otteella?

Kesäpesä?


Olen esitellyt siellä ihanan ruokakirjan, fantastisen sienikirjan ja muutaman kauniin kuvakirjan. Ja viikonloppuna teen vielä Katariina Vuoren Nokkosen esittelyn sekä Rune Kalf-Hansenin ja Lisen Sundgrenin Villikeittiön. Keräilen vielä villiyrttejä kuivumaan ja nautin olemisesta. Paljon aikaa menee kukkapenkkien kunnostamisessa, vuohenputken nujertamisessa, syömisessä ja ihmettelyssä. Ja varmaan jokunen perennakin löytyy uutena minulle.

Huomioikaa kesän kirja-arvonta sillä se on tasapuolin tarkoitettu blogeilleni täydestä sydämestäni.


Aion uusia blogiani, koska puutarha ei palvele koko vuotta. Olen päättänyt tehdä maanantaista teemapäivän eli kerron hyvinvoinnista, kauneudesta ja terveydestä ja toisena lisänä tulen kertomaan myös viikonloppuisin ruokajuttuja. Sieniaikaan panostan sieniin, sillä niistä minä tiedän, olen tehnyt niiden kanssa paljon, paljon töitä, kirjoittanut yhden ihmisen verran ja opettanut. Jos tietoni uupuu, niin kysyn puolisoltani... tai ystävältäni, jonka kirjojen varaan nojaan paljon.

Tänään päivitän myöhemmin pihapuuhani, sillä laitan yrtit kasvamaan. Ja hämmästytän teidät sanattomaksi yhdellä kasviostoksella. Joudutte miettimään kommenttia tyyliin, Ulla ostoksesi on aika pieni, maksoitko todella tuosta 28 euroa? Tuota,  Ulla pieni on kaunista. Harjoitelkaapa jo etukäteen. Tulen kertomaan myös ostokseni syvällisistä taustoista jopa hauskoin esimerkein eli miten vaikea on joskus ostaa taimi.

 Ja viimeistään jo huomenna kerron kokkailuistamme. Ravintomme on aika yksinkertaista, hedelmiä ja vihanneksia, luomua. Yleensä kanaa tai kalaa, vaaleaa lihaa ja vaaleaa kalaa, mutta tänään meillä on purjoa, nokkosta ja  jauhelihaa. Tulen kertomaan myös herkkutatin säilönnän, joka on ainoa ja oikea. Kehitimme sen viime syksynä. Se sitten tattien ilmaantuessa.

Kasvit ja haaveet

Eilen oli ihana päivä. Sain Särkän lähetyksen Raahesta. Näin kasvit kulkevat matkahuollon kautta. Aamulla matkaan ja illalla uuteen valmiiseen maahan. Olen rämpinyt joskus Särkän kanssa Saloisten suolla sääskenvalkun matkassa paahteessa ja paarmojen jahtaamana. Tein graduni tuosta kauniista kämmekästä. Tein myös pohjoisen osuuden lajin suojelusuunnitelmasta.

Olen lajifriikki, rakastan lajeja. Otasukapää on uusi lellikkini. Näin sen muutama vuosi sitten Ahvenanmaan kalmistossa. Siis tämä on jo suloinen Cynosurus cristatus.
 

Otasukapää Cynosurus cristatus
 
Syylälinnunherne Lathyrus linifolius
Alaskanlupiini Lupinus nootkatensis
Keltavaleunikko Meconopsis cambrica
Siperianhalikka Mertensia sibirica
Kievariyrtti Physochlaina orientalis
Ruohoselja Sambucus ebulus
Komealuppio Sanguisorba hakusanensis
Luppio Sanguisorba japonensis
Kähäräpietaryrtti Tanacetum vulgare f. crispum
Pohjanpärskäjuuri Veratrum album subsp. lobelianum
Tummapärskäjuuri Veratrum nigrum

Huom.

Veratrum album, joka kukoistaa minulla jo ennestään on valkopärskäjuuri. Ps. Tämä on luonnonvarainen lajimme jossain tuolla pohjoisessa, lienee uhari, joten en kerro enempää. Suosittelen hankintapaikkaani, sillä kasvit tulevat varmasti oikeina ja vahvoina. Nämä kasvit kestävät eli ne ovat tarkoitettu meidän puutarhamme.  Kuvistakin välittyy taimien vahvuus.
 




 

torstai 28. toukokuuta 2015

Lumon pävä

JoJon Kuihua Hua 

'Lumo'  (luonnon monimuotoisuus, biodiversity)

 SBI b 21 suklaatabbynaamio naaras eli nuori naaras ja tabbyraidat kylmissä osissa. Hän on perheemme ajattelija, miettii aina jotain.


 


 


 


 

 

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kukassa nyt selja, kevättähtmö, hiirenhäntä, narsissit

 
 
Hiirenhäntä Myosurus minimus
 
Kiinnitätkö edes huomiota tähän vaatimattomaan kasviin?
 






Puhtaan valkoista
 


Selja kukassa Sambucus racemosa




Kiinnitätkö huomiota Stellaria holostea kevättähtimö
Tämä on kaunotar, puhtaan valkea
 
 


 


 


 

tiistai 26. toukokuuta 2015

maanantai 25. toukokuuta 2015

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kasviostoksia ja yksi kukkapenkkini

 
Hmm yhtenä päivänä löysin nämä
 
 
 




Carex testacea hah myyntinimenä kesäheinä, vaan kun on sara. Orange Sedge
Sulkarhirssi Pennisetum alopecuorides ’Fireworks’
Lännenhirssi Panicum virgatum ’Rehbraun’
Ocimum ’Jemenite’
 

Pehmytmesiheinä Holcus mollis ’Albovariegatus’
Kuparisara Carex buchananii
Japaninsara Cares morrowii ’Ice Dance’
Kirjoheinäkaura Arrhenatherum elatius ’Variegatum’
Hurmesilkkiheinä Imperata cylindrica ’Red Baron’ Tätä minulla on useita.
 
Ja chilit istutin astioihin ennen kuvausta.
 
Capsicum ’Criola cella’
Capsicum ’Star Fish’
Capsicum ’Thai Wingping’
 
Viola ’Molly Sanderson’ mustaorvokki


 

 
 
Puhdistin tämän kukkapenkin viime keväänä, tämä on parin viikon taka,
 Karhunjuuri. Meum athamanticum on suosikkini, se on niin kaunis vihreänäkin. Tänään penkki on paljon enemmän herännyt.



 


Penkki on aivan täysi kohta. Pionit ovat heräämässä samoin morsiusleinikit ovat täynnä nuppuja. Kesäpikkusydän. Dicentra formosa muodostaa omaa mattoaan. Heuchera  'Lime Marmalade' on niin erikoinen väriltään, että en tiedä onko se kaunis vai ei.


Symphytum ibericum peittorauniyrtti
 
Tämä on viihtynyt pihassani pitkään, ei leviä.



Valkoinen hyasintti.





 

Tässä samaa kukkapenkkiä



Tässä on etualalla  kaksi tärkeää kasvia, Allium farrenii farrerinlaukka
Allium zepdanense libanoninlaukka. Oikealla tuo keltainen heinä on Alopecurus aureovariegatus kirjopuntarpää.  Pidän koristeheinistä. Siirsin penkkiin toisaalta hämyvuokot. Osa kasveista vielä ilmaantumatta. Punahatut näkyvät jo. Samoin mirrinminttu.


 


                                  Rhodiolaa eli ruusujuurta keltaista ja punaista. Ruusujuurihan on meillä luonnonvarainen pohjoisessa, olen kulkenut pohjoisessa aika paljonkin ja nähnyt lajin Rhodiola rosea luonnonvaraisia esiintymiä.


 
 
Ja sitten löysin tämän Wisteria  'Ametyst Falls' sinisateen. Ostin upean Wisterian eli sinisateen -97 ja viihtyi kanssani kymmenisen vuotta, mutta yhtenä talvena myyrät söivät sen juuret. Pidin sitä talvet autotallissa valtavasa saavissa. Eihän tämä mahdoton ole eli kasvaa Kaisiksessa kasvihuoneen seinällä paahteessa. Lasketaan talveksi alas. Kultasadehan on tämän korvike, sehän menee hyvin, kun saa vain hyvää kantaa. Ostin kerran Nokian taimistolta ja mies leperteli, että on niin hyvää kotimaista kantaa. No ei ollut, mutta saipa minun rahani. Olin varmistanut, että myynnisä on Veratrumia ja puolisoni kertoi minun saavani kaikki taimet, ja olihan niitä kaksi kappaletta. Ja ajoin  Porvoosta huijattavaksi.