tiistai 16. syyskuuta 2014

Pienet auringot


Kuvakausi ei ole lähellekään vielä ohi.  Kamerani on vain Stadissa yön.  Odottelen syysvärejä. En ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut leimuista tai nauhuksista. Ne vain ovat sanomattoman tylsiä. Mutta auringonkukat, nuo liittolaiskasvit...
 






 




 
 


Kuva on otettu joskus Paraisilla, kun olimme nuorempia. Kuva ja sivu on omistettu Sinulle kuvauskohteeni. Taisin pyytää kuvaluvan kirjaani toisesta kuvata, mutta en voinut vastustaa tätä tempausta. Kiitokseksi kaikesta, mitä olet minulle ikinä opettanut ja missä ikinä oletkin minua opettanut.




Niin myös tämä kuva.
 
 
 

13 kommenttia:

  1. Auringonkukat vetää mutrulla olevatkin kasvot hymyyn :). Voiko iloisempaa kukkaa ollakaan? Minun auringonkukkakylvökseni epäonnistuivat kun linnut löysivät kylvöpaikkani. Helmiä sioille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonkukka saa aina ilon mieleen. Minusta se on suloinen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Vastustamaton, sinne oli pakko päästä.

      Poista
  3. Tuollainen auringonkukkapelto on taianomainen. Aivan kuin kasvit osaisivat puhua ja kävellä :-) Oikein näkee niiden nyökyttelevän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä et näe väärin. Ehkä ne osaakin hyvin paljon;)

      Poista
  4. Taivaallisen kauniita min lempparikukkia nuo auringonkukan.

    VastaaPoista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.