maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 1. luukku

 



Jouluruusu Helleborus spp.

 


 
Jouluruusu ei ole ollenkaan ruusu, vaan kuuluu leinikkikasvien heimoon (Ranunculaceae). Jouluruusut kukkivat hyvin aikaisin keväällä tai usein niitä hyödetään kukkaan jouluksi. Itselleni jouluruusu ei ole niinkään joulukukka, vaan kevään puutarhakasvi. Jouluruusut kukkivat ensimmäisen kerran vasta useamman vuoden ikäisinä. Jouluruusun voi keväällä istuttaa purkkeineen ulos ja tuoda taas joulukuun alussa sisään, jolloin se kukkii jouluksi.
 
Joulukukkana käytetään usein kermanväristä vaaleajouluruusua (Helleborus niger), joka on tunnetuin ja kauneimpia jouluruusuja. Tieteellinen lajinimi tulee juurten väristä.

Legendan mukaan Jeesuksen syntymän kunniaksi jäisestä, paljaasta maasta nousi hento, vaalea kukka, joka sai jouluruusu. Kasvi on niin myrkyllinen, että mm. keltit käyttivät sitä osana nuolimyrkkyä.


 
 
 
 



6 kommenttia:

  1. Minulla on myös jouluruusuja puutarhassa. Se kukkii keväällä todella pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa se on helmi, jota jaksaa vaalia.

      Poista
  2. Jouluruusu on aivan uusi tuttavuus minulle. Se on kaunis, taidan hankkia tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun jälkeen niitä saa tosi halvalla, nyt niistä kiskotaan kunnolla. Puutarhassa se tuottaa enemmän iloa. Kirjoitin kirjablogissa tästä kirjasta http://ullankirjat.blogspot.fi/2014/05/hannu-sarenstrom-lundens-skugga-marie.html Se on jouluruusua tulvillaan.

      Poista
  3. Minullakin on kasvamassa jouluruusuja tuolla pihalla. Bulgarian luonnosta otin siemeniä ja ovat itäneet. Odotan innolla milloin ne kukkivat. Pihalla kasvamassa ovat.

    VastaaPoista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.