sunnuntai 2. elokuuta 2015

Metsän aarteet


Olen ehtinyt blogiini huikaisevan harvoin viime päivinä. Laitan kuvina menneiden päivien tekemisiä. Olemme keränneet mustikkaa (50 l), pakastaneet mansikoita 6 laatikkoa, keränneet villivadelmia (30 l) ja kantarelleja on kertynyt enemmän kuin ikinä. Kahden hengen taloutemme käyttää runsaasti marjoja. Toki aarteista on nautittukin.

Mustikkapiiras Marjoissa on aito maku tallella eli eivät ole olleet uunissa.



Kantarellipiiras
 



Tämä vuoka on riemastuttava eli minun oli pakko aikoinaan ostaa se. Ihan kahdella t-kirjaimella.





Villivadelmia.
Kori on hieman pienempi, kuin kuva antaa ymmärtää.


Vadelmat ovat suuria ja maukkaita. Sato on mahtaava tänä vuonna.



10 kommenttia:

  1. Mahtavia aarteita metsä ja luonto suo! Nauttikaamme niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmat kypsyivät myöhässä. Mutta ovat sitäkin parempia.

      Poista
  2. Maukkaita luonnon herkkuja olet noukkinut. Sieniä minäkin olen jo saanut, eilen löysin ensimmäiset mustat torvisienet ja valmistin niistä keiton, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantarellit, vademat ja mustikat keräämme itse, en suostu ostamaan. Mustatorvisieni paikalle en ole ehtinyt. Tykkään niistäkin. Yhden harjoittelija herkkutatin olen löytänyt, jo kerran syödyn.

      Poista
  3. Kesän herkuista kauniita kuvia.

    Hieno asia kun voi/saa metsästä tahi puutarhasta kerätä terveellistä ravintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tänään toivoisin jo herkkutatteja. Vaikka vadelmiakin vielä otetaan.

      Poista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.