keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulutähti




Joulutähti Euphorbia pulcherrima

Joulutähti on kaunis ja suosittu joulun kasvi. Joulutähti on varsin uusi tulokas, sillä se kotiutui meille Suomeen 1930-luvulla, mutta yleistyi vasta 1960-lvulla matalampien lajikkeiden myötä. Joulutähti kuuluu tyräkkien yli 2000 lajia käsittävään sukuun. Se on kotoisin Väli-Amerikasta ja Meksikosta.
Luonnossa se voi kasvaa yli neljä metriä korkeaksi pensaaksi. Lajinimi pulcherrima tarkoittaa kaikkein kauneinta. Olen itse viettänyt erään joulun joulutähden kanssa. Se oli iso ja koristeltu kuin joulukuusi palloineen ja nauhoineen.

Kasvin kukat ovat hyvin vaatimattomat, pieniä, kellanvihreitä kukintoja suurten, värikkäiden ylälehtien keskellä.
Joulutähdellä on myös symboliarvonsa.  Punainen väri symboloi Jumalan rakkautta Kristuksen kautta, valkoinen joulutähti on puhtauden symboli  ja kuvaa Jeesus-lapsen synnittömyyttä ja jouluiloa. Marian kohdalla taas punainen äidinrakkautta ja valkoinen neitsyyttä. Valkoinen on myös ilon väri.

Legendan mukaan enkeli ilmestyi meksikolaistytölle matkalla joulumessuun ja kehotti tyttöä poimimaan juolavehniä. Tytön rukoillessa seimen äärellä ne muuttuivat punaisiksi joulutähdiksi.

Olen itse mieltynyt valkoiseen joulutähteen, vaikka kartoin sitä joskus. En vain mieltänyt tyräkkikasvia yhtä terveelliseksi kuin kauranversot. Eli kissojen takia olin varauksellinen, mutta sehän ei sovi kaupallisista syistä. Pidän joulutähden silti amppelissa, sillä en jaksa kiistellä kissojen kanssa.





Meidänkin jouluvalmistelut käynnistyvät tänään. Pipareita on tehty. Gebhardin perheen parempi sunnuntaikakku tehtiin eilen.Meillä ei ole tehty viikkojen siivouksia, kuusikin on vielä terassilla. Lapsena kuusi tuotiin aattona sisään, ei missään nimessä aiemmin. Nykyään me lipsumme eli koristelemme päivää ennen eli tänään. Tai siis joulupihtamme. Suosimme pihtaa, koska sen neulaset pysyvät paremmin ja koska neulasia ei varise, niin kissat tykkäävät juoda pihtavettä. Jalka on siis sellainen, että kissat saavat juotua siitä. Koristelu on maltillista, haluan aistia kuusen vihreyden. Pääpallomme ovat hankalan, tummia, joten niiden erottuminen pitää tehdä muilla. Käytämme samoja palloja, en osaa vaihtaa. Vaaleita palloja tummien erottumiseen.

Puolisoni kahden viikon loma alkoi tänään. Eilen hän kysyi tämän päivän ohjelmaa, niin kerroin, että kuudelta ylös, halliin kahdeksaksi ja Stockalle, että noukin hänet Espalta. Akateeminen vai entinen Akateeminen ja Starbucks Vanilla Latte maistuu minulle enemmän kuin tiskien jonotukset.

Puolisoni kertoi, että eräs päämedia olisi lähtenyt tänään (23.12) metsään, mutta hän oli sanonut ei. Kiitos, että järki pelaa, että meilläkin on oikeus jouluun. Niin, ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin. Kyllä me silti ehdimme tehdä tarvittavat. Jopa Hallan kanssa metsään, että saadaan selville, mitä siellä on, mutta omaksi iloksi.

Haudoilla emme käy, meillä ei ole tapariittejä. Toteutin vanhempieni toiveen päästä sukuhautaan, joten etäisyyttä on  liikaa. Eikä se ollut edes halpaa, sillä uurnat eivät tulleet kysymykseen. Tietysti, jos olisimme lähteneet aamusta, niin olisimme ehtineet aatoksi takaisin. Ja olemme me kerran viettäneet aaton matkalla Ouluun, kun lentokone laskeutui myöhässä, seisoimme tunteja Egyptissä lentokentällä. Sekin oli hauskaa, katsella kotien valoja ja tulia pitkän ajon aika. Kaikki oli niin kaunista ja lumista. Kun olimme perillä, huomasimme roskiksella mahtavan kuusen ja nappasimme mukaan. Ihanan ja  hienon aaton saimme. Olimme varmaan tutkijakylän ainoat joulunviettäjät.

17 kommenttia:

  1. Joulutähti luonnossa on todella komea, olen nähnyt niitä joskus matkoilla.

    Rauhallista ja hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, näin tuolloin ekan kerran jouluna.Ihanaa ja rauhallista joulua!

      Poista
  2. Oikein hyvää joulua sinulle Ulla!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kukat. Puoliso toi minulle tänään kauniin punaisen joulutähden.

    Jouluiloa ja joulurauhaa !

    VastaaPoista
  4. Mahtava tuo joulutähtien historia. Mua kiinnostaa muutenkin puutarhahistoria ja kasvisymboliikka.

    Ja kiireettömyys on jouluna niin hyvä. Meillä ei ole mitään muita tapoja kuin joulusauna. En halua sitoa itseäni mihinkään pakolliseen. Toivoisin, että jokainen saisi nauttia näköisestään joulusta ilman kireyttä tai pakkoa. Haudoille ei mennä mekään. Aina voi sytyttää kynttilän kotona rakkaiden muistoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minua sekä etnobotaniikka, perinne ym.

      Minäkin haluan, että meillä on aikaa olla yhdessä, ehdimme siivota kahden viikon aikana tarpeeksi.

      Poista
  5. Rauhaisaa joulua sinulle kasvien ystävä...:)

    VastaaPoista
  6. Olen minäkin viettänyt pari joulua "joulutähden alla" Keniassa. Siellä pihallamme kasvoi korkea joulutähtipensas.
    Tänään meillä ei ole joulutähteä, voihan sen vielä huomenna joku tuoda?
    Sen sijaan täällä on hyasintteja, jouluruusuja ja amarylliksia ja yksi orkidea.
    Aamulla menemme viemään äidin haudalle kynttilöitä ja illalla käymme uudelleen, ihailemassa kaunista kynttilämerta.
    Oikein ihanaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, en ole ostanut joulutähteä, muita on useampia yksilöitä.
      Ihanaa joulua teitä.
      Mekin käymme vielä pikaisesti keskustassa.

      Poista
  7. Ma-te ihanaa ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.