tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kevätaspektin seurantaa

Aloitan huomenna sarjan keväsaspektin seurantaa eli lisään tekstiä. 

Kevätlinnunsilmä (Chrysosplenium alternifolium)





Kevätlinnunsilmä on monivuotinen, eteläispainotteinen, rehevien puron varsien ja tihkupintojen kasvi. Se on yleisimmillään Uudellamaalla, Satakunnassa ja Etelä-Hämeessä.  Kellanvihreät kukat ovat teriöttömät ja vaatimattomat, mutta huomio kiinnittyykin munuaismaisiin, kellanvihreisiin ylälehtiin, joiden takia sitä kutsuttiinkin kansan parissa keltatuikuksi.




Vastaan kommentteihin huomenna, olen tänän oikoluvulle omistautunut.

 

21 kommenttia:

  1. Mustavuoressa olen tuota nähnyt, en muualla. Kaunis kasvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siellä tiedän tuon paikan. Puolisoni puhui jostain läntisemmästä paikasta Hesassa. Viimeksi kun kävin Mustavuorella kammoksuin sen kuluneisuutta. Porvoossa sinivuokkokin on kiven alla, muutaman tiedän. Kevätlinnunsilmää olen tiennyt kahdessa paikassa täällä, mutta kummasakaan ei enää. Kumpikin suojelualuetta.

      Poista
  2. On se kaunis ja ihanan värinen. Minulla ei kevätlinnunsilmää ole. Vähän junnaa kevät nyt. Tuoksuorvokit ja kevätkaihonkukat avautuvat pikkuhiljaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkaihonkukat piiileksivät vielä.

      Poista
  3. Tuo on kyllä yksi ihanimmista. Minä käyn aina lähimetsässä ihastelemassa ja halajan omaani pihaanikin, mutta ei taitaisi näin kuivassa viihtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin epäilen. Joitakin luonnonkasveja olen kokeillut. Imikkä on helppo, kasvaa tiiviiksi mättääksi. Toisaalta mukulaleinikki Ranunculus ficaria menee aika kuivassa.

      Poista
  4. Viime kesänä täälläkin noita näin ojanpenkalla, mutta nyt ei ole vielä näkynyt..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain sitä näkee helpolla. Jos meiltä lähtee ajamaan Lammille Kärkölän kautta, niin Mommilan kohdalla sitä bongaa auton ikkunasta.

      Poista
  5. Onpa siä keväistä, toisin meillä yhä lunta maassa ☺
    Kivaa tiistaipäivää ♥

    VastaaPoista
  6. Ihania pienten tyttöjen kukkia, näitä ensimmäisiä kevätkukkijoita kummityttöni toi vaasiin äidilleen ja minulle lapsuuskodissaan Orivedellä...meillä Tampereen toisella puolella niitä ei kasva vaikka III-vyöhykettä ollaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla eteläinen, jos muistan kartan oikein. Lammin suunnan tunnen parhaiten ja puolisoni Lempäälän.

      Poista
  7. Kevätlinnunsilmä on suosikkini. Siirsin sitä kasvamaan myös mökille keski-Suomeen.
    Kiitos, kirjat tulivat perille ja ovat lukulistalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä olisi kiva kokeilla, jos olisi hyvä esiintymä, mutta täällä liian niukka. Olen nähnyt sen runsaanakin. Hyvä, että sait.

      Poista
  8. Tuo on minullakin, mutta viime kesänä vähän kärsinyt. Nyt nostaa päätänsä jo iloisesti taas. Mutta vain lehtien päätä näillä kulmilla.

    VastaaPoista
  9. Kevätlinnunsilmä on kaunis kevätkukkija. Olen nähnyt sitä Kangasalan kirkkomaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, onkohan sinulla s-posti kotisivulla? Olen kolunnut miltei kaikki keskiaikaiset kivikirkot, mutta tuo uupuu. Onko se ollut haudalla vai villinä? Olen siis kiertänyt nuo paikat kasvien takia. Vesilahden puukirkon jätimme väliin, kun monista kyselyistä huolimatta emme saaneet kuvauslupaa, ei edes viitsitty vastata. Olisimme halunneet tuon kohteen mukaan. Onko Kangasala luonnontilassa miltään kohdalla? Hollolassa kasvaa myös ja Tuuloksessa tesmayrtti.

      Poista
  10. Ihanan näköisiä pikkukukkia kevätlinnunsilmä.

    VastaaPoista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.