tiistai 18. lokakuuta 2016

Ullan murheet




TuurenpihlajaSorbus 'Dodong' (ullungrönn)

Tuurenpihlajan värit ovat kauniit tänä vuonna.







Ja sitten murheisiin

Lukijani

Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Olisitko niin kiltti ja voisit yrittää lukijakseni kirjablogiini täällä. siis tuossa googlelukijassa. Yritän asentaa sitä itselleni, kuten Kirja vieköön Riitalla, Kukkaiselämällä ja monella muulla on. Yritän saada tämän toimimaan siellä ja tietty täällä. En minä muuta yritä kuin saada naamataulun bloggeriin. Naurattaisi kovasti, jos vähänkin tuntuisi siltä. Please. Kokeilkaa nyt edes tai laittakaa neuvoja. Puurrrrran illan tämän parissa ja jatkan huomennakin. Minulla on tunne, että tämä on hauskempaa teistä. Olen sinällään ihan tyytyväinen, että kirjablogini on vielä näkyvillä. Olen saanut kuitenkin paljon aikaiseksi tänään. Esimerkiksi onnistuin hävittämään oman esittelyni.

Miten ihmeessä saan esittelytekstini paikalleen?

Nyt sain, mutta millä saan kirjablogistani tuon kaksoistekstin (siis omaa esittelyä) pois?  Se on osittain kahteen kertaan.

17 kommenttia:

  1. Tarkoitatko, että haluaisit oman "naamataulusi" ja profiilitietosi näkymään tuossa kirjablogissasi. Jos sitä tarkoitit, se lisätään asentamalla profiili -gadget blogiisi paikalle, johon sen haluat laittaa. Eli blogisi lisäasetuksista valitset ulkoasun ja sieltä valitset edelleen tuon gadgetin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluaisin teidän kasvot samalla tavalla kuin tuossa on oikeassa palkissa on, mutta nyt tuon googlen.

      Poista
  2. Rttkokeile Google plus lukijoiden gadgetin asetuksissa kohtaa 'automaattinen'. Josko se auttaisi.

    VastaaPoista
  3. Kauniit kuvat. -Kävin painamassa jotakin nappulaa kirjablogissasi, en tiedä oliko se oikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä menee tämä ilta mukavasti ja huominenkin. Kun saisin tuon extra esittelynkin pois.

      Poista
  4. Minäkin kävin, enkä tiedä, oliko se oikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä minulta puuttuu Google lukijoiden kuvake, mutta minä yrittelen. Tänään tein nuo kuvakkeet someen ja se otti oman aikansa. Halusin pienet, riviin ja se olikin kivaa askartelua. Aluksi ne oli kuin kuu-ukot alekkain.

      Poista
  5. Lycka till!!!! Äheltää, äheltää mutta lopussa kiitos seisoo!!

    VastaaPoista
  6. Ehkä joku teistä huomaa, että jotain on tehty niin Siniunikossa ja Ullankirjoissa, mutta minulla ei ole siihen ansioita. Kiitos Kirja vieköön Riitalle. Google naamat puuttuu vielä mutta sain tehtyä sentään someikonit. Kun saisin vielä Instan widgetin paikoilleen toimivana. Joten olkaa kärsivällisiä, yritän päästä blogiinkin vielä jonain päivänä ennen lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla, vuoroin toistamme auttaen :) Bloggeri on tuskastuttava välillä! Someikonit sulla onkin hienosti, toivotaan että Google-nassutkin yks kaunis päivä onnistuu!

      Poista
    2. Kyllä olisi kiva katsella teidän avattaria. Kunhan saan instagramin widgetin kuntoon, niin mietin googlea.

      Poista
  7. Voi että, olen itse niin huono näissä bloginettijutuissa, mutta yritän liittyä. Onneksi moni muu osaa neuvoa. Kaunis tuo tuurenpihlaja, naapurilla jänöt iskivät innolla sen kimppuun viime talvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin, mutta yrittää pitää.

      Tuure on söpö.

      Poista
  8. Tuli pihlajan nimi tutuksi, enpä ole tiennyt Tuurenpihlajaa.
    Upeat värit on pihlajassa.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä vastaavia on useampikin, mutta minulla on vain tämä. Tänä syksynä varsin kaunis.

      Poista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.