torstai 9. helmikuuta 2017

Talviunilta heräämistä


Hiljaiseloa olen pitänyt siis pahimman talven yli. En jaksa oikein innostua puutarhasta tähän aikaan vuodesta. Esikasvatusta en ehdi harrastaa.
Runebergin päivänä sentään Peter Sandströmin Laudaturin menestys  sai minut uskomaan Porvooseen. 

Joihinkin lukuhaasteisiin olen lähtenyt mukaan. Niihin voit tutustua täällä.
Tarkoitukseni ei ollut haalia niitäkään. Toivon, että kurkkaat, mitä olen löytänyt.
Mutta en voinut vastustaa hyviä haasteita. 

Olen lukenut mahtavia kirjoja ja blogannut niistä aktiivisesti Ullan Luetuissa kirjoissa täällä. Kirjakevät on todella mielenkiintoinen. Esimerkiksi olen lukenut tosi mielenkiintoisia keittokirjoja ja dekkareita.
Joulukuun ja tammikuun alun vietin Meilahdessa. Ehkä opin ajasta jotain. Vietimme joulun vasta nuuttina. Bloggeri on  aiheuttanut harmia aivan tarpeeksi viime päivinä.

Enköhän kuitenkin jatka Siniunikonkin parisssa.



 

9 kommenttia:

  1. Toivottavasti Meilahti-aikaan ei liity mitään vakavaa.
    En lähde kirjahaasteisiin mukaan, ettei tule turhia paineita. Mutta lukeminen kuuluu kyllä elämäni olennaisimpiin asioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun voisin vastata kepeästi, mutta en voi. Lukeminen on avuksi tässä tilanteessa.

      Poista
  2. Olenkin odotellut Sinua tänne puutarhapuolellekin vaikka kirjapuolella olenkin käynyt katsomassa, mitä kaikkea ihanaa olet lukenut! Lukeminen ja kutominen on nyt ollut in, puutarha-ajatukset ovat heräämässä. Mukavana matkalukemisena minulla oli Rimpiläisen Rikostarinoita Suomesta ja vallankin Messukylän murhat - odotin koko ajan, koska joku sukulainen putkahtaa kuvaan mukaan :D kieltolain aikaan mummulani oli salaperäisten laukkujen turvallinen säilytyspaikka matkamiehillä Kangasalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjapuoli on mennyt paremmin, näyttää siis ok. Olenhan minä lukenut, mutta myös muuta.

      Poista
  3. Kirjojen parissa aika kuluu mukavasti:)

    VastaaPoista
  4. Kiva, että olet palannut! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Haloo, haloo, aika herätä kuulostelemaan joko päivä on pidentynyt.

    VastaaPoista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.