sunnuntai 14. joulukuuta 2014

14.luukku Mirhami






Mirhami Commiphora spp.

Mirhat eli mirhamit ovat burserakasvien (Burseraceae) heimoon kuuluvia, okaisia pieni puita ja pensaita, jotka ovat kotoisin Koillis-Afrikasta ja Arabian niemimaalta. Harvassa sijaitsevat lehdet ovat pieniä ja 3-5 –lehdykkäisiä. Pienet valkoiset kukat kehittyvät lehtihankoihin. Hedelmä on pieni luumarja.
 
Mirhaa, myrhaa tai mirhamiksi kutsuttua ainetta saadaan valuttamalla mirhamikasvien kaarnaan viilletyistä haavoista. Mirha on pihkan kaltaista, usein punertavaa, vaaleaa tai jopa mustaa ilmassa jähmettyvää nk. kumihartsia ja useimmiten se on sekoitus eri lajeista. Se on tuoksuvaa, eteerisiä öljyjä sisältävää, mutta hyvin karvaan makuista. Mirhamia kerätään luonnonvaraisista kasveista lähinnä Koillis-Afrikassa ja vähän etelämpänä, Kenian ja Tansanian seudulla, sitä jonkin verran viljelläänkin.

Raamatun aikaan mirha oli kallista hajustetta. Itämaan tietäjät toivat kultaa, suitsuketta ja mirhaa lahjaksi Jeesus-lapselle. Mirhami on alettu käyttää jo tuhansia vuosia sitten lääkekasvina, ruumiiden palsamoinnissa ja uskonnollisissa seremonioissa. Raamattu tuntee mirhamin käytön hajusteena, hautajaisissa ja hyönteiskarkotteena. Noin 600-luvulla mirhami tuli kiinalaiseen lääkintään. Suitsutkeisiin on usein sekoitettu myös mirhamia olibaanihartsin lisäksi. Mirhami mainitaan keskiaikaisessa Naantalin luostarin yrttikirjassa.

Toonikumina käytettynä mirhami on virkistävä, kohottaa mielialaa, vahvistaa immuunipuolustusta sekä on diureettinen ja hiostava. Se myös torjuu apatiaa ja kiukkua. Mirhami on antiseptista ja helpottaa vilustumisissa hengityksen tukkoisuutta. Mirhamista käytetään hartsia tai jauhettua kasvia teenä tai tinktuurana, ja sitä saa myös kapseleina ja öljynä.
 
Mirhamia käytetään kosmetiikkateollisuudessa, mausteena mm. makeisissa ja alkoholeissa. Mirhami ei sovi käytettäväksi yhdessä diabeteslääkkeiden kanssa.
 


 



4 kommenttia:

  1. Hienoa nähdä kuva tästä kasvista ja lukea siitä..

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kuva on hieman kärsineenoloinen. Laji on jäänyt minullekin vieraaksi.

      Poista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.