Siperian Altain
vuoristosta kotoisin oleva jalokiurunkannus on monivuotinen, roteva ja
monivartinen unikkokasvi. Paksun juurakon avulla se muodostaa laajoja
kasvustoja. Sirot lehdet ovat toistamiseen parilehdykkäisiä. Latvatertussa
olevat kukat ovat keltaiset, ruskeapilkkuiset, kärjestä tummemmat. Kukinnan
jälkeen kasvin maanpäälliset osat kuihtuvat virotakseen taas seuraavana
kasvukautena.
Etelä-Suomessa jalokiurunkannus on yleinen vanhojen pihojen kasvi ja viljelykarkulainen. Meillä sitä on kasvatettu 1700-luvun loppupuolelta lähtien.
Kasviin liittyy jännittävä tarina, kuinka se kulkeutui aikoinaan Siperiasta meille. Carl von Linné sai jalokiurunkannuksen siemeniä pyytäessään särkyneensydämen (Lamprocapnos spectabilis) siemeniä. Kasvin kukkiessa paljastuikin, että särkyneensydämen siemenistä kasvoikin jalokiurunkannusta. Carl von Linné sai siemenet suomalaissyntyiseltä Erik Laxmanilta, joka oli pappi, tutkimusmatkailija ja luonnontieteilijä. Laxman teki pääasiallisen elämäntyönsä Siperiassa. Hän keräsi Sinjaja Sopkan - vuorelta Fumaria bulbosan siemeniä, joka sai nimen Corydalis nobilis nimen myöhemmin.
Laji on tuiki tavallinen koristekasvi Varsinais-Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen kirkkotarhoissa ja paikoin Hämeessä ja Vanhan Porvoon kujien kivijaloissa. Sitä myydään valitettavan harvoin taimitarhoilla. Todennäköisesti saatavuutta selittää edellä kerrottu kasvin tarina. Sitä ei ole ulkomaisten välittäjien tarjonnassa.
Liden & Zetterlund (1997) tuovat esiin, kuinka jalokiurunkannus on yleinen Suomessa ja Ruotsissa, mutta paljon harvinaisempi Brittein saarilla ja muualla Euroopan puutarhoissa. Jalokiurunkannus aloitti kukintansa tällä viikolla Porvoossa. Pihassani kukinta alkaa vasta ensi viikolla.
Kuva on Porvoon keskiaikaisen kirkon kirkkotorilta, vastapäisen talon kivijalasta.
Etelä-Suomessa jalokiurunkannus on yleinen vanhojen pihojen kasvi ja viljelykarkulainen. Meillä sitä on kasvatettu 1700-luvun loppupuolelta lähtien.
Kasviin liittyy jännittävä tarina, kuinka se kulkeutui aikoinaan Siperiasta meille. Carl von Linné sai jalokiurunkannuksen siemeniä pyytäessään särkyneensydämen (Lamprocapnos spectabilis) siemeniä. Kasvin kukkiessa paljastuikin, että särkyneensydämen siemenistä kasvoikin jalokiurunkannusta. Carl von Linné sai siemenet suomalaissyntyiseltä Erik Laxmanilta, joka oli pappi, tutkimusmatkailija ja luonnontieteilijä. Laxman teki pääasiallisen elämäntyönsä Siperiassa. Hän keräsi Sinjaja Sopkan - vuorelta Fumaria bulbosan siemeniä, joka sai nimen Corydalis nobilis nimen myöhemmin.
Laji on tuiki tavallinen koristekasvi Varsinais-Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen kirkkotarhoissa ja paikoin Hämeessä ja Vanhan Porvoon kujien kivijaloissa. Sitä myydään valitettavan harvoin taimitarhoilla. Todennäköisesti saatavuutta selittää edellä kerrottu kasvin tarina. Sitä ei ole ulkomaisten välittäjien tarjonnassa.
Liden & Zetterlund (1997) tuovat esiin, kuinka jalokiurunkannus on yleinen Suomessa ja Ruotsissa, mutta paljon harvinaisempi Brittein saarilla ja muualla Euroopan puutarhoissa. Jalokiurunkannus aloitti kukintansa tällä viikolla Porvoossa. Pihassani kukinta alkaa vasta ensi viikolla.
Kuva on Porvoon keskiaikaisen kirkon kirkkotorilta, vastapäisen talon kivijalasta.
Meillä
lajin ensimmäisiä kasvupaikkoja on Taivassalon pappilan puutarha, jossa se
edelleen kukkii keväisin valtoimenaan vanhan pappilarakennuksen päädyssä. Hieman raivattuna ja hoidetumpana se pääsisi paremmin esiin. Kohde on kuitenkin elävää kulttuuriperintöä parhaimmillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.