tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiainen 6.1



Hyvä Loppiaista.

Keskiaikaisessa Englannissa ja Ranskassa on leikitty joulunpyhinä ja etenkin loppiaisena seuraleikkejä, joissa piilotettiin onnea tuottavia esineitä ruokiin. Esimerkiksi Englannissa luumuvanukas kätkettiin pullolleen tavaraa. Jos hampaat osuivat sormukseen, tiesi se häitä, sormustimesta seurasi loppuelämän naimattomuus, kolikko toi rikkauksia ja nukke perheenlisäystä. Monissa maissa on leivottu kakku ja piilotettu sinne papu. Kakusta saivat palasensa jokainen perheenjäsen sekä joskus myös Jeesus, Maria ja kolme itämään tietäjääkin. Suosituin leikki on ollut papukuninkaan valinta. Se, joka löysi kakusta pavun, kruunattiin kuninkaaksi ja sai koko illan käskeä alamaisiaan mitä hulluimpiin tehtäviin. Odotettavastikin papukuningaskemut kääntyivät illan mittaan juomingeiksi. Ruotsalaiset korvasivat pavun mantelilla ja kätkivät sen puuroon; sitä kautta tapa tuli meille, mutta liittyy jouluaattoon eikä loppiaiseen.

                      Loppiaisena on päivä kukon askelta pitempi.

                      Loppiaisena on puoli talven lunta satanut.

                      Minkälaista on ilma loppiaisena, sellaista on eniten kevättalvella.

Suuri perinnekirja. 4. painos. Toim. Satu Aalto.

Karisto 2003.

Nautitaan luumukonjakkivanukasta!



 

6 kommenttia:

  1. Vanukas on herkullisen näköinen, onko siinä suklaata vai luumustako tuo väri pelkästään tulee?
    Hyvää Loppiaista sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääosin luumusta, hieman raakakaakaojauhetta mukana. Pian maistetaan. Kiitos ja ihanaa Loppiaisiltaa sinulle myös.

      Poista
  2. Eipä ole sitten paljon lunta tänne luvassa, jos loppiaisena on puolet talven lumista. Meillä lumikerroksen paksuus on aivan olematon. Kasvien kannalta hiukan sääli, mutta ehkä kotilot kuolevat tehokkaammin. Toivon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meilläkin, onneksi tuo jää väheni. Auto vain luisui alas parina päivänä. Kotilot saisi vähentyä.

      Poista
  3. Tuo perinnetieto on niin mukavaa luettavaa, mutta ei olisi hauskaa puraista sormusta kakusta, johan siinä paikat hampaista sinkoilisi ympäriinsä, onneksi se on myöhemmin vaihdettu hammas ystävällisemmäksi :)))
    Herkullisen näköinen on luumuvanukas...tykkään luumuista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on kokemuksen kautta opittu, että ei ole sormuksen paikka.

      Poista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.