sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tulppaanit





Tulppaanit (Tulipa) ovat kotoisin Keski-Aasian vuoristoista, ja ne tulivatkin aluksi suosituiksi Turkissa sekä kasveiksi että koristevaatteiden kuva-aiheina. Tulppaani on edelleen turkkilaisen kulttuurin symboli. Tulppaanin nimeä väitetään itävaltalaisen Turkin lähettilään Ogie Ghiselin de Busbecqin (asui Istambulissa 1554-62) keksimäksi. Se on väännös turbaani-sanasta. Häntä myös pidetään tulppaanit Eurooppaan tuoneena henkilönä. Eli tulppaaninviljely alkoi Länsi-Euroopassa vasta uudella ajalla ja Hollannissa harvinaisista tulppaanilajikkeista syntyi 1600-luvllulla keinotteluhaara. Arvokkaimpia olivat mosaiikkiviruksen vaivaamat tulppaanit, joiden kukat olivat raidallisen kirjavia, kuin marmoria.
Syy, miksi kukat olivat raidallisia, selvisi vasta 1900-luvulla, ja koska niiden aikaansaaminen pysyi pitkään arvoituksena, ne olivat arvokkaita. Toinen syy, miksi tulppaanit olivat arvokkaita on se, että siemenestä kukkivaksi kasviksi saaminen kestää seitsemän vuotta, ja vaikka  niitä voi lisätä kasvullisesti, leviäminen oli hidasta. Samalla vuosisadalla se saapui myös Suomeen ja täälläkin se oli aluksi suositumpi kuva-aiheena, koska tuolloin ei vielä koristekasveja viljelty.
Hyödyn aikakaudella viljeltiin erityisesti vain hyötykasveja. Ensimmäinen kirjallinen maininta tulppaanista Suomessa on Elias Tillandzin Turun seudun kasveja sisältävässä luettelossa vuonna 1673. Tulppaani yleistyi meillä vasta 1800-luvulla, kun vähitellen koristekasvien viljely levisi. Kaksi kolmasosaa tulppaanien sipuleista tuotetaan edelleen Alankomaissa, mutta sipuleiden hinta on romahtanut alkuajoista ja tulppani onkin tänä päivänä yksi käytetyimmistä ja halvimmista leikkokukista.

 

Kari Hintsala. Turkista Turkuun – tulppaanin kulttuurihistoriaa.

Kirjassa: Kukkien lumoa. Turun Museokeskus 2014.



12 kommenttia:

  1. Kiitos tiedosta! Rakastan tulppaaneja. Hamuan niitä usein pöydälleni ja puutarhaani levitän niitä vähän joka puolelle. En tiennyt että siemenestä on noin pitkä ikä kukkivaan. Enkä sitäkään että se turkkilainen alkuperältään. Tulppaani - turbaani, aika hauska. Olen menossa Turkin Kappadokiaan, joten eiköhän niitä siellä voi katsella jo huhtikuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo uusi Kukkien lumoa on ihana kirja. Minäkin olen kulkenut Turkissa paljon, mutta tuo oli uutta.

      Poista
  2. Kiitos valaisevasta tulppaanitarinasta. Tulppaani on lempikukkiani! Minua hymyilytti tuo tulppaani - turbaani, toimii.
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähitellen sitä kaipaa kasvien kuvia ja tarinoita. Kivaa sunnuntai-iltaa teille.

      Poista
  3. Ihania raikkaita tulppaneita pidän kovasti niistä. Kiitos valaisevista tulppanin tiedoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne viestii keväästä. Vähemmän niitä syksyyn ostaa.

      Poista
  4. Kauniita ovat tulppaanit. Täällä on vielä ihan kaamospimeys, joten väriä kaivataan.

    VastaaPoista
  5. Sen että turbaanista on tulppaanille nimu annettu, olen joskus kuullut. Paljon annoit uutta tietoa, kiitän.

    Kauniita tulppaani kuvia.
    Täytyykin alkaa ostella tulppaaneja maljakkoon, ne ilostuttaa kotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kirjassa oli valtavasti uutta asiaa, monesta eri näkökulmasta. Hieno kirja.

      Poista
  6. Tulppaani minunkin mielikukkiani, Ulla. Ja nimenomaan valkoinen. Ruusuistakin toki pidän, mutta enemmän semmoisista vaatimattomimmista. Katajanokan rantaraitilla olen usein pysähtynyt nuuhkimaan ja ihastelemaan kurtturuusun kukkaa. Kiitoksia tulppaanitiedoista. Ison osin minulle uutta. Aina sitä viisastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän valkoisista tulppaaneista, mutta oli tyydyttävä Porvoon valikoimaan ; ). Kurtturuusu on kaunis. Tuo oli jännä kirja, paljon uutta.

      Poista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.