sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Herkkuja

Poikkesin perjantaina Tapanilan herkkukauppaan eli Liike 51.
Siemensämpylöitä, spelttileipää ranskalaista ja saksalaista luomujogurttia, tummaa suklaata, tuorejuustoa. Tuo kauppa on aivan uskomaton. Keramiikka-astiassa oleva jogurtti ihanaa, miksi Suomessa ei pystytä samaan. Se sulaa suussa, se on kuin samettia. Aivan mahtavan makuista. Klippan on pehmeää ja täydellistä.
 
 
 

Herkutellaan lisää




Raparperi-toscapiiras

n. 26 cm piirasvuoka

 

3 munaa

2 dl sokeria

75 g juoksevaa margariinia

½ dl omenamehua

 3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

500 g raparperipaloja

 

Kuorrutus:

100 g juoksevaa margariinia

1 dl sokeria

3 rkl vehnäjauhoja

50 g mantelilastuja

2 rkl omenamehua

ripaus suolaa

 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa  mehu ja margariini joukkoon .Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot leivinjauhe ja vaniljasokeri varovasti sekoittaen.. Levitä taikina vuokaan ja lisää päälle raparperipalat.. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Valmista sillä välin kuorrutus. Lisää kattilaan juoksevaan margariiniin loput aineet ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Ota piiraspohja uunista. Nosta uunin lämpö 200 asteeseen. Levitä kuorrutus piiraan päälle ja paista kunnes piiras saa vähän väriä (10-15 minuuttia).

 

Kirsi Kostamo
Hyvän olon keittiö – Reseptejä ruoanlaittoon ja hyvinvointiin
Minerva 2010

1 kommentti:

  1. Toscakakku on herkkuani, yhdistettynä raparperipiirakkaan, ihanaa. Tätä täytyy keväällä kokeilla.
    Tosin gluteenittomana :-)

    VastaaPoista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.