torstai 14. toukokuuta 2015

Helatorstain kuvakimara ja Jo Wain esittäytyy

Oletko kiinnittänyt huomiota, mikä kukkii nyt luonnossa?

Tehdäänpä pieni retki pihapiiriin. Olen kuvannut nämä kuvat viikonloppuna. Tämä sää ei innostaisi minua kuvaamaan.

Valkovuokkoa ovat tienoot nyt valtoimenaan. Kuva on tonttimme laidalta siimeksestä.

 


 

 

 
Tämä rentukan kuva on Ruskikselta, Linnuston suojelualueelta.


 


 


Tämäkin Lituruoho Arabidopsis thaliana kukkii parhaillaan. Se on vaatimaton yksivuotinen ristikukkaiskasvi.


 

 

 
Vaihdetaankos välillä  eläinkuntaan? Jo Wain hän on. Olemme kulkeneet kuukausia yhdessä, itse asiassa sain hänet perjantaina 13.2 ystävänpäivän aattona. Kirjoitinkin silloin kirjablogiini. Hän on oman arvonsa tunteva herra. Hän on selvinnyt toiseksi korkeimpaan titteliin ja ei ole esteitä jatkoonkaan, mutta minulla on vain isompia välihaaveita hänen suhteensa. Katsotaan ja ihmetellään ja ennen kaikkea odotellaan.
 
Eikös ole tyylikäs askel?
 


 



 

 

 


 
 


 

 


 

 
Palataan kasveihin, ehkä hallitsen ne paremmin tai en tiedä. Kuvittelin tekeväni aina gradun ilveksestä. Toisin kävi. Aika maan tasoon kapsahdin sääskenvalkun mataluuteen. Voihan sitä itsensä myydä, mutta sielussaan sen  tietää paremmin. Niin ehkä voisin lisätä, hän on pyhä birma, mutta en halua korostaa sitä, että katti on rotusellainen. Meillä oli maatiaiskissa ja Viola eli samojen sääntöjen mukaan eli tuuletusikkunan aukosta ulos ja vapaus päättyi tarhaan. Sen sijaan väriä voisin korostaa eli katti on SBI d 21 punatabbynaamio, joskus tuo raitanaamaisuus on enemmän uskon asia, johon saa vakuuden DNA-testillä. Katti ei ole oman kasvatustyöni tulos, mutta...aika näyttää. Väri on siis kylmissä osissa, mutta tassuissa on valkoiset sukat.


Oxalis acetosella käenkaali, ketunleipä kasvaa siirtolohkareella pihassamme. Varjoinen kaunis kohta.



Oletko koskaan tullut katsoneeksi, kuinka kuvauksellinen terttuselja Sambucus racemosa on?
 
 
 
 

 

 



 

10 kommenttia:

  1. Kylläpäs teillä on jo paljon kukintaa.Kauniilta näyttää. Kaikkein kauneinta on kyllä tuo tyylikäs kissa! Aivan ihana. Hyvää helatorstaita! Nyt valitettavasti sataa eikä pääse pihatöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, kerroin katille. Hyvää helatorstaita myös teille. Täällä taivas rakoilee, nyt paistaa aurinko keskustassa on nätti sää. Tulisipa tännekin.

      Poista
  2. Kyllähän Jo Wain herra onkin oikein komea yksilö <3 Kukkaset kertovat keväästä!
    Ketuleipä taisi hävitä meidän pihalta viime kesän myllerryksessä, se vähän harmittaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se käenkaali palaa ajan mittaan.

      Poista
  3. Kauniita kukkia ja hieno kissaherra.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katin kuvaaminen ei ole ollut koskaan minun bravuuri.

      Poista
  4. Monenlaista kaunista kukkijaa ja onpas komea kissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja varsin yrmeä, ei oikein diggaa kuvaamista.

      Poista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.