Saksankirveli (Myrrhis odorata)

 

Saksankirveli (Myrrhis odorata) on monivuotinen, pehmeäkarvainen sarjakukkaiskasvi. Saksankirveli on vanha maustekasvi, joka kasvaa viljelyjäänteenä ja -karkulaisena kartanoiden puutarhoissa ja vanhoissa kirkkotarhoissa. Lehdet ovat kaksi tai kolme kertaa parilehdykkäiset, kolmiomaiset ja lehdykät sahalaitaiset.  Saksankirveli kukkii kesä–heinäkuussa suurin kermanvalkoisin sarjakukinnoin. Lohkohedelmät ovat kiiltävän mustat ja aniksenmakuiset.

Saksankirvelin tieteellinen sukunimi Myrrhis tulee hajustetta tarkoittavasta sanasta. Myös lajinimi odorata tarkoittaa tuoksuvaa.  Laji tunnettiin ennen myös espanjankirvelinä.

 

Ahvenanmaalla se on yleinen keskiaikaisten kirkkojen kirkkotarhoissa, kuten Hammarlandissa, Jomalassa ja Sundissa. Pohjolaan laji kulkeutui munkkien mukana. Saksankirveliä viljeltiin 1700-luvulla hyödyn aikakautena Ruotsiin kuuluneessa Läntisessä Suomessa.  Kasvin keitetyn, sokeroidun juuren uskottiin suojaavan rutolta. Kansanlääkinnässä juurikeitteellä paranneltiin käärmeiden pistoja ja koirien puremia sekä käytettiin ”verta puhdistavana”.  Christfrid Ganander suositteli vuonna 1788 saksankirveliä lisäämään kotieläinten maidontuotantoa. Tuoksukasvina sitä taiteltiin myös virsikirjan väliin.

Saksankirvelin lehtiä kerätään toisesta vuodesta lähtien, mutta myös siemeniä käytetään. Kasvin tunnistaa helposti lehtiä rutistamalla niiden voimakkaasta, aniksen tuoksusta. Saksankirveli muistuttaa koiranputkea, jonka lehdissä on vain ruohon tuoksu. Saksankirveli on erinomainen teeyrtti. Teenä se on piristävä, lievästi antiseptinen, virtsaneritystä lisäävä ja ruoansulatusta edistävä. Sitä käytetään myös hengitystietulehduksiin, astmaan, yskään sekä virtsatievaivoihin. Saksankirveli on turvallinen mausteena ja terapeuttisina annoksina.

Puutarhan reunamilla se on näyttävä kasvi. Lehdet ovat kauniit ja kukinto puhtaan valkoinen.