Ahomansikka (Fragaria vesca)

Ahomansikka (Fragaria vesca) on monivuotinen, rönsyilevä ketojen ja pientareiden ruusukasvien heimoon kuuluva ketokasvi. Se kukkii kesä-heinäkuussa valkoisin kukin ja  marjat kypsyvät heinäkuussa, mutta usein marjoja löytää vielä sieniaikaankin.  Punainen marja on oikeasti pohjushedelmä. Ahomansikka kasvaa Suomessa Lapin keskiosiin asti ahoilla, pientareilla, kedoilla, metsälaitumilla, kalliokedoilla, lehto- ja harjumetsissä. Kaskikauden lopulla laji oli runsaimmillaan, mutta on taantumassa ahojen ja hakamaiden sulkeutuessa. Ahomansikka oli ennen vanhaan tärkeä   talousmarja, jota myytiin toreilla.

 

 

Ahomansikan tieteellinen sukunimi tulee kreikan tuoksua tarkoittavasta sanasta fraga ja lajinimi latinan sanasta vescus, syötävä. Mansikan kansanomaisia nimiä ovat mansikas, mantsimarja, malla, maamansikka, metsämansikka peltomansikka ja savimansikka. Mansikan hedelmä on omistettu Venukselle ja Neitsyt Maarialle. Ahomansikalla on hoidettu vuosisatoja punatautia, kihtiä, munuaiskiviä, reumaattisia vaivoja ja ripulia. Marjoilla torjuttiin myös keripukkia.

 

 

 

 

 

Rohtona käytetään mansikan lehtiä, kukkia, hedelmän kantoja, marjoja ja juurta. Ennen kukintaa tai kukinnan jälkeen kerätyistä nuorista lehdistä tehdään mietoa ja hyväntuoksuista teetä. Lehdet sopivat hyvin teesekoitusten perusaineeksi tuoreina, kuivattuina tai hiostettuna. Niiden maku sopii yhteen maitohorsman, vadelman ja mustaherukan lehtien kanssa.

 

Ahomansikka on käytetty ruoansulatusvaivoissa, anemiassa ja turvotuksessa. Juurikeite sopii runsaan parkkiainepitoisuutensa ja limakalvoja supistavan vaikutuksensa vuoksi ripuliin, virtsatietulehdukseen sekä suuhygieniaan. Mansikan kuivia lehtiä käytetään potpurreissa eli hajustepusseissa. Nuoret lehdet maistuvat salaateissa, voileipien päällä, kastikkeissa sekä viherjauheessa.