Ihanat kellokukat

 

 

Kellojen suvun (Campanula) lajit ovat meillä rakastettuja pihan koristekasveina. Kellojen kukat ovat valkoisia, sinisiä, vaaleanpunaisia tai violetin sävyisiä. Ne kukkivat runsaina kesäkuusta syyskuulle lajista riippuen.

Kellojen sukuun kuuluu eri puolilla maailmaa yli 400 lajia. Meillä kasvatetaan noin 30 lajia, jotka ovat alkuperäisiä luonnonkasveja, koristekasveja, tulokkaita tai viljelykarkulaisia. Suomessa muinaistulokkaana pidetään kasvilajia, joka on saapunut tänne ihmisen myötävaikutuksella ennen 1600-luvun alkua ja uustulokkaita ovat tämän jälkeen saapuneet. Monet kellokukat ovat perinnekasveja, joita on viljelty maassamme vuosisatoja.

Rakastetut kellokukat kuuluvat luonnonmukaiseen puutarhaan, kivikkokukkapenkkiin sekä perinnekasveja vaalivan pihaan. Helppohoitoisina kasveina ne palkitsevat runsaalla, vuosittaisella kukinnalla. Ne viihtyvät aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, ravinteikkaassa ja vettä läpäisevässä maassa. Matalat lajit ovat omiaan kivikkoryhmiin sekä kukkapenkkien reunuskasveiksi. Kurjenkellosta ja peurankellosta on jalostettu hyvin menestyviä, suurikukkaisia, violetteja ja valkoisia lajikkeita. Ukonkello, vuohenkello ja peurankello valtaavat helposti koko kukkapenkin, joten kukkavarret on hyvä katkaista heti kukinnan jälkeen, jotta saadaan vähän hallittua leviämistä. Monet kellot kukkivat ahkerasti kesäkuulta elokuulle, jos vanhat kukat poistetaan.

KIVIKKOPENKKIEN KELLOT

Karpaattienkello Campanula carpatica on nimensä mukaisesti kotoisin Karpaateilta. Se on monivuotinen, 15--25 cm:n korkuinen ja kasvutavaltaan mätästävä kivikkokukka. Karpaattienkello kukkii suurin maljamaisin sinisin, sinivioletein tai valkoisin kukin kesäkuusta elokuuhun. Kasvupaikan tulee olla aurinkoinen ja maan läpäisevä.

 

 

Kääpiökello Campanula cochleariifolia on kotoisin Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristoista. Se on matala, noin 5--15 cm korkuinen ja tiheää, mattomaista kasvustoa muodostava. Kapean kellomaiset kukat ovat vaaleansiniset tai valkoiset. Kääpiökello viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, kalkitussa ja läpäisevässä maassa tai huonekasvina.

 

 

KAKSIVUOTISET KELLOT

Hirvenkello Campanula cervicaria on yleensä kaksivuotinen, 30–100 cm korkea ruoho. Varsien latvoissa sijaitsevat tiheät mykerökukinnot ovat sinikukkaisia tai joskus valkoisia. Kukat muistuttavat peurankellon kukkia, mutta ovat vaaleamman sinisiä. Hirvenkello kukkii heinä—elokuussa.

Avoimilla kasvupaikoilla viihtyvä hirvenkello kasvaa ahoilla, niityillä, metsänreunoissa ja pientareilla. Meillä laji on muinaistulokas ja kaskikulttuurin tunnuslaji. Hirvenkello on taantunut kasvupaikkojen umpeutuessa, joten se luokitellaankin uhanalaiseksi, joten luonnonvaraisia kasvupaikkoja ei pidä verottaa.

 

Maariankello Campanula medium on kotoisin Italian pohjoisosista ja Kaakkois-Ranskasta. Se on kauneimpia puutarhan kellokukkia ja vanha, rakastettu perinnekasvi. Se on 50–80 cm korkea, kaksivuotinen tai lyhytikäinen monivuotinen ruoho. Ensimmäisenä vuotena muodostuu lehtiruusuke ja toisena vuotena heinä-elokuussa kukkavana. Näyttävät, isot, yksinkertaiset tai kerrotut kellokukat ovat valkoiset, ruusunpunaiset, siniset tai violetit. Maariankello viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla vettä läpäisevässä maassa. Se on myös kestävä leikkokukka maljakossa.

Harakankello Campanula patula on kaksivuotinen, pystykasvuinen, 25–80 cm korkea ketojen, niittyjen ja pientareiden hento ruoho. Se kukkii kesäkuusta heinäkuuhun violetein, viuhkomaisin kukinnoin. Suomeen se saapui idästä ja kaakosta niin varhain että se lasketaan muinaistulokkaaksi Oulun korkeudelle saakka ja Ahvenanmaalla ja Pohjois-Suomessa uustulokkaaksi. Harakankello sopii puutarhan luonnonvaraisempiin osiin kukkaniityille sekä perennaryhmiinkin, jossa siitä kehittyy monivartinen ja runsaskukkainen.

 

PERINNEPIHAN KELLOT

Peurankello Campanula glomerata on pystykasvuinen, 20–80 cm korkea ja pitkäikäinen perinnekasvi. Sinipunainen, joskus valkoinen, mykerömäinen kukinto on varren latvassa ja ylimpien lehtien hangoissa. Peurankello kukkii kesäkuun lopulta elokuuhun. Se kasvaa muinaistulokkaana kedoilla, niityillä ja kyläteiden pientareilla Keski-Suomessa asti. Kauniskukkaisena kasvina sitä on usein siirretty puutarhoihin. Kääpiöpeurankello ’Acaulis’ on matalakasvuinen lajike ja idänpeurankello ’Dahurica’ on tummanviolettikukkainen ja matala lajike. Peurankello on kestävä maljakossa, jos sitä hennoo repiä maljakkoon. Itse en juuri katko puutarhan kukkia maljakkoon. Maljakkoon kerään luonnonkukkia.

 

 

Ukonkello Campanula latifolia on pystyhaarainen, 60–120 cm korkea, suosittu ja komea kellokukka. Violetinsiniset, joskus valkoiset, isot kukat ovat pystyssä latvatertussa. Puutarhassa se leviää maavartensa avulla ja siemenistä nopeasti isoksi ryhmäksi. Euroopassa ukonkellon lehtiä ja juurimukuloita on käytetty ravintona, jonka vuoksi se tuotiin Ruotsi-Suomeen 1700-luvulla ravintokasviksi. Ukonkello viihtyy parhaiten puolivarjoisella kasvupaikalla, tuoreessa ja ravinteikkaassa maassa.

 

 

Kurjenkello Campanula persicifolia on pysty, haaraton 30–100 cm korkea ruoho, joka näyttää suurelta kissankellolta. Se kasvaa alkuperäisenä ja yleisenä lehdoissa, niityillä ja pientareilla Keski-Suomeen asti. Sitä tavataan myös pohjoisempana, kuten Perä-Pohjanmaalla Tornion seudulla, jossa esiintymä on tulkittu luonnonvaraiseksi.  Kukat ovat harvana terttuna kukintovarren latvassa. Kellokukat ovat sinisiä, harvemmin valkoisia.  Kurjenkello kukkii heinä—elokuussa. Koristekasviksi sitä siirrettiin jo 1600-luvulla.

Pisamakello Campanula punctata on koristeellinen, pystykasvuinen ja noin 60 cm korkea. Pitkänomaiset, nuokkuvat kellokukat ovat kermanvaaleat tai roosanpunertavat, sisältä kirjotut. Laji menestyy aurinkoisella kasvupaikalla perennaryhmissä. Pisamakello on kiitollinen pitkään ja runsaasti kukkiva kellokasvi. Se leviää jonkin verran maanalaisten rönsyjen avulla ja siementämällä.

 

 

Vuohenkello Campanula rapunculoides on olla meillä yleisimpiä viljeltyjä kelloja ukonkellon lisäksi. Se on monivuotinen, 30–90 cm korkuinen ruoho. Vuohenkello kukkii runsain terttukukinnoin heinäkuulta syyskuulle. Nuokkuvat sinivioletit kellokukat ovat pitkinä toispuoleisina terttuina pystyn kukkaverson latvassa. Maanalaisen juurakkonsa ja siementen avulla vuohenkello valtaa tilaa joskus liiankin innokkaasti. Vuohenkello on vanha perinnekasvi ja viljelykarkulainen. Se tuotiin aikoinaan vihanneskasviksi syötävien juurimukuloiden takia ukonkellon tavoin. Vuohenkello sopii pihan luonnonvaraisiin niittymäisiin osiin, jossa se saa kasvaa vapaasti.

 

Kissankello Campanula rotundifolia on monivuotinen ketojen hentovartinen ruoho, joka kukkii vaaleansinisin kukin kesäkuusta elokuuhun. Se on rakastettu luonnonkasvi, joka sopii hyvin niin puutarhan kivikkoryhmään kuin puutarhan luonnonvaraisempiin osiin. Ajan mittaan siitä kehittyy tiivis mätäs. Parhaiten kissankello viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla hiekkamaassa. Se kasvaa luontaisesti kuivilla ja aurinkoisilla pientareilla, kedoilla, niityillä, kallioilla ja mäenrinteillä.

Kissankello on helppo tunnistaa lajilleen, mutta se on erilaistunut useammaksi alalajiksi, jotka eroavat toisistaan mm. koon, kasvupaikan ja kukkien määrän perusteella. Alalajeista on yleisin muinaistulokkaaksi luokiteltu niittykissankello, mutta mm. Enontekiön Lapissa kasvaa tunturikissankello ja Inarin Lapissa lapinkissankello.

 

Varsankello Campanula trachelium on monivuotinen, 30–100 cm korkea ruoho. Siniset kukat ovat muutaman kukan lehtihankaisina rykelminä varren latvassa. Komea varsankello kukkii heinäkuusta elokuuhun. Varsankello kasvaa alkuperäisenä Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen lehdoissa. Uudellamaalla se on muinaistulokas. Muualla se on vanha koristekasvi ja viljelykarkulainen. Varsankellon lehtiä on käytetty salaattina ja vihanneksena. Kaunis varsankello on vähän hyödynnetty puolivarjon perenna, joka on omiaan kuunliljojen, syysleimujen ja tarha-alpin seuraan.