Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyasintti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyasintti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen iloja


Toivotan kaikille hyvää pääsiäistä ja ihania lukuhetkiä.
Jossain vaiheessa päästän itseni vapaalle ja etsin lukuiloa kuvan kirjoista.


Aloittelin eilen Pulkkisen kirjaa Puhu Eevalle. Woolfia olen lukenut muutaman viikon ajan. Woolf vie oman aikansa, sillä luen sitä selaamalla kirjoja, joihin hän viittaa. Todella mielenkiintoisia kirjoja tänä keväänä.





Pääsiäisen makuja Pashatorttu



Muistathan, että rairuoho ei ole kissoille turvallista.


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Sunnuntaina ja hyasintin tuoksua


Leppoisaa sunnuntaita ja miellyttävää viikon alkua, mitä se sitten tuokin tullessaan. Siitä sitten myöhemmin. Ehkä minäkin uskon kuun vaihduttua, että kyllä se tästä kevääksi muuttuu. Pidän maaliskuusta, olen syntynyt maaliskuussa.

Ja haisuli on verraton tuoksuineen.








Ai, että mikä tuo on?  Syngonathus 'Mikado' 
 Syngonanthus on kuuluu  trooppiseen Eriocaulaceae heimoon. Ne ovat lähes aina lehtiruusukekasveja. Kyseessä on suokasvi. Jos yrittää nähdä juureen, niin sieltä on tulossa lisää kukkavanoja.