tiistai 31. toukokuuta 2016

Syreeni ja venäjänjuuri


Syreenien ihanaa kukintaa pihallamme.

Nämä ovat etupihalta, autotallin katto häämöttää taustalla.






Lumipalloheisi aukeamassa




Päivän erikoisuus olkoon tämä.

Venäjänjuuri kuuluu araliakasveihin (Araliaceae) piikkiaralian Aralia elata tavoin. Venäjänjuuri on sukunsa pohjoisin edustaja. 
Luontaisesti se kasvaa Venäjän Amurilta Koreaan ja Japaniin asti. Se saattaa kasvaa kotiseudullaan viisi metriä korkeaksi pensaaksi. Tummat, kookkaat marjapallot ovat näyttäviä syksyisin. Venäjänjuurta ei ole juuri tarjolla. Omani voi hyvin ja selviää talvista minua paremmin. Keltainen syysväri on kaunis.

Venäjänjuuri eli siperian ginseng on myös tärkeä lääkekasvi.



maanantai 30. toukokuuta 2016

Katsotaanpa tänään kukkasia


Katsotaanpa tänään kukkasia

Aquilegia Cultorum-ryhmä





Cypripedium Tikankontti 

Siis viljelty lajike





Viimeinkin Allium ursinum  karhunlaukka auki 



 Himalajanjalkalehti Podophylum 



 Morsiusleinikki, Ranunculus aconitifolius ja taustalla idänruusujuuri




Voikukka






Voikukkasiirappia



Voikukan kukkasiirappi

1 l voikukan kukkia (vain keltaisia kukkia)
0,5 l vettä
3 dl palmusokeria

Nypi keltaiset kukat kannoista ja keitä niitä 15 minuuttia ja jätä hautumaan liemeen (30-45 minuuttia). Siivilöi liemi toiseen kattilaan ja keitä sitä kokoon noin puoleen alkuperäisestä. Lisää sokeria suurin piirtein liemen verran ja keitä kunnes sakeutuu. Siirappi sakeutuu jäähtyessään lisää. Tölkitä kuumana puhtaisiin, pieniin tölkkeihin (desinfioi kiehuvassa vedessä muutama minuutti tai uunissä 120 asteessa pari tuntia). Jos käytät pulloja, varo ettei tule liian jähmeää (ei saa pullosta pois). Voidaan käyttää tavallisen siirapin tavoin.







lauantai 28. toukokuuta 2016

Katsura, Idänruusujuuri,

Cercidiphyllum japonicum katsura


Morus alba valkomulperi

Vain tämä voi olla kylmän rauhallinen. Kaikella on aikansa.


 Cladrastis kentukea Lakkipuu




Maackia amurensis maakkia



Maariankämmekät

antavat lupauksiaan


Omenapuut hurmaavat




Rohtoraunioyrtti



Idänruusujuuri








perjantai 27. toukokuuta 2016

Samettsumakki, kultahondonvaahtera, ukonhattuvaahtera


Kaikki kuvat ovat omalta pihaltani, mitään näistä ei suojata talveksi.

Sateenvarjojalava tontin rajalla



Rhus typhina samettisumakki

Kyllä se vähitellen herää, silmäilee ympäristöä, ei lunta. Tuhahtelee koivujen lehdille.Barbaareja.


Acer campestre niverävaahtera





Acer japonicum 'Aconitifolium'. ukonhattuvaahtera





Acer pseudosieboldianum eli koreanvaahtera
 

Clematis alpina siperiankärhö






Acer shirasawanum 'Aurea' kultahondonvaahtera



Myrrhis odorata saksankirveli

Tämä haluaa prameilla kasvustollaan