torstai 29. syyskuuta 2016

Syksyisiä mietteitä


Borago officinalis Kurkkuyrtti

Söpö näinkin














Syksyn värit

Marisin viime syksystä, että se vain tulee ja vetelehtii. Ei viitsi tehdä osaansa, vaan laittaa meidät talveen, jota vihaan.  Sen lunta, kylmyyttä ja jäätä.  Olisimme kauniin, värikkään ja lämpimän syksyn arvoisia. 

Syksyiset mietteet linkki

Valmistelen viikonlopun postausta ja laitan linkin kirjablogiini tästä. Kurkkaa sinne viime syksyn  tekstiin Syksyiset mietteet. Osa kuvista on varmasti tuttuja Siniunikosta. Tarvitsen apuasi, että käyt tuolla, koska saat siten ajatuksistani kiinni. Uskon, että tämä syksy on kauniimpi. Nuo kuvat on otettu 7.10. Tai siis nuo kauniit kuvat ovat vuodelta 2014 eli vertaan viime syksyä tuossa jutussa siihen.

 Siniunikossa

Siniunikossa purnasin marraskuussa syksyn tylsyyttä täällä ja myös täällä ja näemmä täälläkin. Oleellista kuvissa on, että ne ovat omalta pihalta. Kyse ei ajankohdasta, vaan olen seurannut värejä päivittäin. Lajit ovat omani, joten tiedän, mitä niiltä voi vaatia. Olin kärsivällinen, annoin lokakuun vaihtua jopa marraskuuhunkin. Mutta yhtä tyhjän kanssa.

Viikonloppuna 

Siniunikkoon teen tästä syksystä postauksen sen väreistä tai varmaan useammankin lokakuun ja marraskuun aikana. Vilkaisemalla nopsaan nuo vanhat  kuvat saat kiinni ajatuksistani. Niin edellytän kuviini siis valoa ja aurinkoa osakseni. 
Katselin eilen pihaani ja moni asia näyttää paremmalle jo nyt.

Ja näin helppoakin, kun syksy voi tarkistaa noista kuvista, miten pitää osata toimia.

Jotain tällaista haluan, siis edellytän ja vaadin:


 Acer triflorum Huntuvaahtera syksyltä 2010 ihan omassa pihassa



 Nämä lehdet ovat Näsinmäeltä




4 kommenttia:

  1. Kyllä tänä syksynä ollaan saatu nauttia ruskasta, täällä etelässäkin...rakastan syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän syksystä, pidän pimeistä illoista, hallavahakkaista, pihan väreistä. Mutta talvi, olen keksinyt tänä syksynä yhden asian, rakastan Palmrothin talvisaappaita, vetoketjuttomia korkeavartisia saappaita.

      Poista
  2. Valkoiset kurkkuyrtit kuvasin tällä viikolla, oli kaunis päivä.

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia kurkkuyrteistä. Ja nuo ruskakuvat ovat kauniita. Hienoa, kun ruskasta voi nauttia joka puolella Suomea. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.