torstai 24. heinäkuuta 2014

Pälkäneen rauniokirkko


Pyhän Mikaelin kirkko Pälkäne

Pälkäneen vanha kirkko sijaitsee Epaala-Kuulialan vanhassa viljelymaisemassa. Kirkon rauniot sijaitsevat Pälkäneen keskustan itäpuolella Tampere-Lahti –tien läheisyydessä. Pyhän Mikaelin kirkko rakennettiin 1400-1500 –lukujen vaihteessa. Suorakaiteenmuotoisen runkohuoneen eteläseinällä oli asehuone, pohjoispuolella sakaristo. Kirkon erityispiirteitä ovat kaksiosaiset ikkunaholvit ja ulos johtavien ovien epäkesko holvikaari. Pari-ikkunoiden kaarissa on apilanlehtikoristeet. 
 
Pääoven pielessä on koiran käpälän jälki voi viitata dominikaanimunkkeihin, joita kutsuttiin Herran koiriksi eli Domini canes.  Runkohuoneen länsipäädyn koristekomeroissa on säilynyt alkuperäisiä kalkkimaalauksia. Vanhaa kirkkoa käytettiin ruumiinavaushuoneena ja heinien säilytykseen jonkin aikaa, mutta sen jälkeen se rapistui käyttämättömänä. Kirkon puinen sisäkatto romahti myrskyssä 1800-luvun lopulla. Pälkäneen kirkonraunioita on kunnostettu useaan otteeseen viimeisen sadan vuoden aikana, ja viimeaikaisissa korjauksissa on keskitytty kirkon perustusten tukemiseen. Nykyään kohde on lailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös, jonka omistaa Pälkäneen seurakunta.

 







 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.