lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kevään seurantaa ja Hauskaa Vappua


Olen viime päivät keskittynyt yhden valokuvan etsintään. En edes muista, onko kuva diana vai paperina. Löysin sen yhden  julkaisun sivulta ja haluaisin käyttää juuri tuota samaa kuvaa uudestaan. Kuva on Kemin Ajokselta. Tunturikuva löytyi helpommin.

Toivottelen kaikille Hauskaa Vappua. En voi sanoa, että se olisi merkityksettömin vuoden juhlista. Hymyilen sille aina. Joskus vastasin kyllä, kun sain kutsun ravintolaan. Vasta myöhemmin keksin sen, että silloinhan on Vappu. Yleensä pidän sanani, joten niin vain tuolloinkin. Niin se meni. En saanut juhlia Stadissa, mutta onnistui se Oulussakin.

Kirkkotorilla kuvattuna










Pilvisen päivän keltaiset narsissit








 Porvoon keskiaikaisen kivikirkon tapuli



Tässä olisi ollut suomenkielisen sanankuulijan kirkko


Toista se olisi ollut käydä sisään tästä




Pihassa raperperit alkavat voida hyvin



24 kommenttia:

  1. No onpas siellä kiurunkannusta oikein aidanne! Minä kuvasin juuri ihanaista tuoksuorvokkia ja scillamerta...

    1. avioliittoni aikana oli traditio käydä vappulounaalla koko lähisuvun kanssa. Onneksi enää ei tarvitse. Rauhallisesti siis, mutta harmi etten ehdi osallistua lukumaratoniin nytkään.

    Mukavaa Vappua ja antoisia lukuhetkiä. Ehkä tarkenee ulkonakin vähän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi hienompi, jos se saisi siementää, mutta se leikataan alas. Ei ymmärretä kasvin arvoa, kuinka se on siinä enemmän omillaan kuin kukaan muu.

      Minä otin haasteen vastaan, luen, mitä ehdin. Etsin yhä tuota kuvaa. Se lienee puolisoni hallussa töissä, joten etsiköön ensi viikon. Tunturikuvan löysin.

      Poista
  2. Upeat narsissit. Iloista vappua:)

    VastaaPoista
  3. Narsissit jo kukassa, upeaa!
    Mukavaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kevään keltaiset kauniit kukkaset!
    Raparperikin on siellä jo kunnon kasvussa, pian pääsee piirakantekoon:)

    Kyllä Porvoon kirkko on hieno ja koko vanha kaupunki. Jospa kesällä pääsisi siellä uudelleen käymään.

    Iloista Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperit lähtevät hyvin. Tänään oli vain hyinen ja pilvinen päivä.

      Poista
  5. Kiitos. Oikein ihanaa vappua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa ihanaa Vappua! Jos edes huomenna olisi kaunista.

      Poista
  6. Iloista ja aurinkoista Vappua Sinulle!

    Että en jaksa olla ihailematta noita kiurunkannuksia, onko teillä jo narskutkin kukassa! Kevät etenee huimin askelein! Porvoon matka täytyy ensi kesänä tehdä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaukseni on eksynyt tuohon alas. Hämmennyin, kun muistin vastanneeni.

      Poista
  7. Osa narskuista on. Jalokiurunkannus vasta mininupulla. Kaikki kukkivat jalokiurunkannukset ovat kirkkotorilta, jossa kilpailin japanilaisten kanssa kuvaustilasta. Piha on haravoimatta, jos huomenna...
    Ihanaa Vappua sinulle.

    VastaaPoista
  8. Kyllä porvoon kirkko on kaunis sisältä että ulkoa päin
    Hyvää iloista vappua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kokenut paljon. Ihanaa toukokuista viikkoa.

      Poista
  9. Mukavaa vappua! Kauniit kiurunkannukset ja narsissit, ihana Porvoo. Toivottavasti löydät kuvasi, niiden etsiminen on kyllä iso urakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovutin etsinnässä. Kotona ei ole kuin matkakuvat. Delegoin tehtävän, puolisoni saa etsiä työhuoneestaan "miljoonan" diansa seasta.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Ihanaa toukokuun ensimmäistä viikkoa sinulle.

      Poista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.