sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Vieraslajit ja Pertti Ranta Villit vihreät kaupungit - Kaupunkikasvio


Vieraslajit 

Vieraslajit Suomessa kertoo maamme vieraslajeista erilaisissa elinympäristöissä kansantajuisesti.  Meille on vuosisatojen aikana saapunut ihmisen toimesta uusia lajeja, ja teoksessa kerrotaan näiden lajien elintavoista, vaikutuksesta ja merkityksestä. Suomessa elää vakiintuneina ehkä lähes tuhat vieraslajia, joista hyödyllisiä on muutamia kymmeniä, mutta ihmisen kannalta haitallisia arvioidaan olevan 160. Vieraslajit herättävät ihmisissä suuria tunteita niin puolesta kuin vastaan.

Vieraslajipotaaliin pääset tästä.

Vieraslajeja tavataan niin meren rannoilta sisävesiin kuin kuivalla maalla. Yksi tunnetuimpia ja myös näyttävimpiä tulokaslajeja edustaa tienpenkkoja koristava lupiini. Sitä rakastetaan, kun koristepuita syöviä citykaneja inhotaan. Vieraslajeissa on suuri joukko sekä tuttuja, että tuntemattomia kasveja ja eläimiä. 

Vieraslajeja:

Tiesitkö, että isotuomipihlajan historia alkaa meillä jo hyödyn aikakaudelta 1700-luvulta? Tämä kuva on sen "syntysijoilta".  Porvoossa sitä kasvaa moottoritien varrella ja liikaa Linnanmäellä ja Ruskiksella.


Aurankukka  oli ruis- ja kaurapeltojen rikkakasvi, joka levisi maahamme 1890-luvulla.  Kylvösiementen puhdistus lopetti sen tarinan 1960-luvulla.

Viljelymaat ovat potentiaalia riistaeläimille kuten fasaanille.

 Lupiini on tänä päivänä tuiki tavallinen tienpiennarten koriste. Nykyisin se kasvaa koko maassa pohjoisinta lappia lukuun ottamatta. Suomessa se tavattiin karkulaisena ensimmäisen kerran 1800-luvun loppupuolella.

Acorus calamus kalmojuuri on vanha rohtokasvi, jota tuotiin hyödyn aikakaudella Suomeen 1700-luvulla.

Tiesitkö, että keltamajavankaalia ei saa enää myydä koristekasviksi. Ei ole kovin kauaakaan, kun näin sitä  pieninä pottitaimina myytävänä.  





Jättipalsami Impatiens glandulifera Merimaskun kirkolla.


Tunnetko kaupunkikasvion?

Pertti Ranta Villit vihreät kaupungit - Suomen kaupunkikasvio


Pääset tutustumaan kirjan esittelyyn tästä.  Tämä on upeasti kuvitettu kirjaa, joka tuo lähiluonnon helposti esille.
Kaupunki on yllättävän vihreä, jopa Stadin ydinkeskusta, jopa Suurkirkon portaat.


Helsingin Suurkirkon portailta, joka on hyvin suosittu kaupunkilaisten kesäinen istuskelupaikka, löydettiin kesällä 1996 peräti 73 kasvilajia - varsinaisen sinnikkäitä nämä urheat kasvit.


5 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisista kirjaesittelyistä! Nämä siis hankintalistalle :) Muutoinkin tykkään nykyään enemmän tällaisista hiukan erilaisista puutarhaan liittyvistä kirjoista kuin 'tavallisista' puutarhakirjoista. Tosin täytyy tunnustaa, että moni sellainenkin päätyy puutarha- ja kirjafriikin hyllyyn ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Olen hieman väsähtänyt tavallisiin puutarhakirjoihin. Emme tarvitsisi enää yhtään ruukkupuutarhakirjaa, jostain eksoottisista oloista.

      Poista
  2. Kiitokset tiedoista. Tuo vieraslajit-kirja on hankittava lainaksi kirjastosta. Inhoan noita joka paikkaan tunkevia lupiineja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa lukea ja tuo Vieraslajiportaali on hyödyllinen. Eli on hyvä tietää nuo kolkuttelijat, joita voi havainnoida.

      Poista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.