tiistai 22. heinäkuuta 2014

Raasepori


 
RAASEPORIN LINNA SNAPPERTUNA TAMMISAARI
Raaseporin linna sijaitsee Tammisaaren keskustasta n. 15 km itään, pienellä rantakalliosaarella, joka on nykyisin kuroutunut mantereeseen. Linna rakennettiin Bo Joninpoika Gripin johdolla ilmeisesti 1370-luvulla. Korkeille silokallioille vaiheittain pystytetyn linnan kehämuuri on muodoltaan hevosenkenkämäinen ja yhä vaikuttavan näköinen. Varsinaiseen päälinnaan liittyy kaksi esilinnaa. Suuren pyöreän tornin rakentaminen ajoittuu 1400-luvun jälkipuolelle. Linnasaarta ympäröi paaluvarustus.
Linnan vieressä on keskiajalla ollut Tunan kauppapaikka, joka siirrettiin myöhemmin kirkonkylän maille. Raaseporin linna jäi käytöstä 1550-luvulla, jonka jälkeen se rappeutui. Entistämistyöt käynnistyivät 1800-luvun lopulla ja jatkuivat 1980-luvun lopulle asti. Raaseporin linnanrauniot on rauhoitettu muinaismuistolain perusteella. Kohde on erittäin esteellinen lukuun ottamatta alun näkymäkuvia.

 
 




 

8 kommenttia:

  1. Hieno paikka, olen käynyt ja voisinpa käydä uudelleenkin. Kiinnostavia vanhat rauniot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin käyn usein tuolla Snappertunan reissuilla.

      Poista
  2. Kiva kuvaus! Ja hyvät kuvat! Houkuttelevat käymään.
    Kauniita kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että houkuttelee. Ihana paikka. Kesäniloja Sinullekin

      Poista
  3. Raaseporin linnavierailustani on vuosikymmeniä, joten ilolla huomaan kuvistasi sitä kunnostetun. Jotenkin muistelen, ettei edes tuota kattorakennelmaa olisi aikoinaan ollut. Saatan muistaa väärinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, käyn usein, mutta kun yleensä kuljen kasvillisuutta bongaten niin...

      Poista
    2. Komea on Raaseporinlinna olisi joskus mukava käydä oikein tutustumassa paikanpäällä :)

      Poista
    3. Se on hieno kohde ja samaan reissuun kannattaa ottaa Fagervik.

      Poista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.