sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Joulun kirjoja ja Inkivääripannacotta mustikoilla

 
 
Joulun kirjoja on kertynyt matkan varrella. Kanelin ja kuusen tuoksua on suosikkini.
 
 
Syystunnelmia ja Joulun odotusta on vanha suosikkini.
Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin kirja Hyvää Joulua on uusi. Pyysin lokakuussa sen kustantajalta (WSOY), mutta en innostunut sen esittelystä lokakuussa.  Kirja on parhaimpia joulukirjojani, jokainen ohje mieluinen. Suloinen kirja, olen kokeillut useita sen vastustamattomia ohjeita.

 

 


Inkivääripannacottaa ja mustikkaa maljat


6 annosta

2 liivatelehteä
Kuva Ulla S.

2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa

1 tlk sokeria

pala tuoretta inkivääriä

2 dl maustamatonta jogurttia

Mehustetut mustikat

200 g pakastemustikoita

1 dl sokeria

0,5 dl vettä

0.5 tl kardemummaa


Koristeluun

Mustikoita


Mehusta ensin mustikat. Mittaa kattilaan mustikat, sokeri, vesi ja kardemumma. Kiehauta seos ja keitä hiljaa poreillen noin 10 minuuttia. Jäähdytä.

Liota liivatelehdet. Mittaa kerma, maito, sokeri ja kuorittu ja viipaloitu inkivääri kattilaan. Kiehauta seos sekoittaen. Anna inkiväärin uuttua noin 5 minuuttia. Poista inkivääriviipaleet. Purista liivatteista vesi ja lisää ne kermaseokseen. Sekoita hetken kuluttua mukaan jogurtti.

Laita annoskulhojen pohjalle mustikkaseosta ja lisää pannacotta-seos. Peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin.




10 kommenttia:

  1. Kutkuttavan ja mielenkiintoisen oloisia joulukirjoja.

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus, niin huolella tehty ja asetelmien värit viehättäviä, mielenkiintoinen, tykkään.

    VastaaPoista
  3. Joulukirjoja on kiva selailla ja katsella kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä saa joulun vähitellen mieleen vai mitä?

      Poista
  4. Ihanat kuvat ! Rakastan joulua ja rakastan pannacottaa :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos. taidankin kokeilla pannagottaa,en ole aikaisemmin sitä maistellut. Joulu kirjoja on kiva seleilla :)

    VastaaPoista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.