Myöhäiset sienet

Tattien, rouskujen ja haperoiden aika alkaa hiipua ohi lokakuussa, mutta sienikausi jatkuu silti. Myöhäissyksyn sienistä huomioimme usein vain suppilovahveron. Sienikoriin löytyisi vaihtelua mm. valmuskoista ja vahakkaista. Talven varalle kerättävät sienisaalit alkavat usein olla jo kasassa, joten on aikaa nauttia syksyisestä sienimetsästä sekä oivasta tilaisuudesta kartuttaa omaa sienitietoutta. Ruokasienten lisäksi on ilo tuntea hyvinkin koristeellisia lajeja, vaikka nämä eivät olisikaan syötäviä. Sienikauden viimeisimpiä ruokasieniä ovat hallavahakas, kuusilahokka, oranssirousku ja talvijuurekas. Hallavahakas ilmaantuu vasta ensimmäisten yöhallojen jälkeen. Talvijuurekasta löytää vielä pitkin talvea. Koirien kanssa ulkoilevat tietävät, kuinka otollisia syksyiset kävelyretket voivat ovar, vaikka sieneen ei ole tarkoitus edes päätyä, niin sieniä kertyy vääjäämättä mukaan säällä kuin säällä.

Suppilovahvero (Cantharellus tubaeformis) on suosittu ruokasieni miedon maun, satoisuuden ja helpon tunnettavuuden takia. Sen esiintymät ovat usein runsaudensarvia. Suppilomaisen lakin reuna on aaltoileva ja alaspäin kiertynyt. Poimuinen alapinta on vanhemmiten vaalean harmaa. Litteä jalka on nuorena keltainen. Tuoksu on miellyttävän mausteinen.

Suppilovahvero kasvaa paikkauskollisena suurina ryhminä kangasmetsien paksusammalkuusikoissa. Lajia tavataan yleisenä Keski-Suomeen asti ja pohjoisessa harvinaisena aina Kevolle asti. Elokuussa alkava satokausi jatkuu pitkälle marraskuuhun. Nykyisinä leutoina syksyinä satoa löytää vielä joulukuussakin. Suppilovahvero säilötään parhaiten pakastamalla tai kuivaamalla. ***

Hallavahakas (Hygrophorus hypothejus) on oliivinruskea, limapintainen sieni, jonka kellanvalkoiset heltat ovat paksut ja harvassa. Valkoisen jalan yläosa on kuiva ja alaosa limainen. Malto on keltaista. Maku ja tuoksu ovat mietoja. Hallavahakas kätkeytyy kangasmetsissä ja jäkäläkankailla metsän sammal- ja jäkäläkasvustoihin. Myöhäinen hallavahakas on yleinen ja hyvä ruokasieni, josta saadaan satoa koko maassa syyskuusta marraskuulle. **
Hallavahakasta muistuttava harmaakirjovahakas (Hygrophorus olivaceoalbus) on hieman varhaisempi kasvaen syyskuusta lokakuulle. Jalka on paksun liman peittämä ja ruskeanharmaan kirjoma. Myös tämä on maukas ruokasieni. **

ROUSKUT ovat perinteisiä ruokasieniämme, joita maastamme tunnetaan yli 70 lajia. Rouskujen tuntomerkkinä on maitiaisneste. Väriltään maitiaisneste on pysyvästi valkoista tai värilliseksi muuttuvaa tai on jo alkujaan oranssia, keltaista tai kirkasta. Kangasrousku tekee satoa myöhään lokakuulle, mutta oranssirousku on myöhäisin.

Oranssirousku (Lactarius aurantiacus) on kupera—laakeneva, kiinteämaltoinen, oranssinkeltainen rousku. Sen heltat ja jalka ovat lakkia vaaleampia. Maitiaisneste on pysyvästi valkoista. Jalka on hohkaisen täyteinen tai ontto. Maku ja tuoksu ovat mietoja. Oranssirousku kasvaa yleisenä lehdoissa ja tuoreissa havumetsissä Keski-Suomeen asti. Lajin satokausi on elo--marraskuussa. Kaunis oranssirousku on hyvä ruokasieni, joka ei tarvitse esikäsittelyä. **

VALMUSKAT (Tricholoma) ovat kookkaita, paksumaltoisia, valkoitiöisiä juurisieniä.  Valmuskoja (suku Tricholoma) tunnetaan Suomessa noin 40 lajia.

Kangaskeltavalmuska (Tricholoma equestre) on keltainen mykorritsasieni. Keskuskohoumallisen lakin pinnalla on pieniä punaruskeita suomuja. Kolotyviset heltat ovat rikinkeltaiset. Vankka jalka on keltainen. Lakin malto on pintakelmun alla keltaista. Maku ja tuoksu ovat jauhomaisia. Kangaskeltavalmuska kasvaa yleisenä männyn seurassa kangasmetsissä ja mäntykankailla syys--lokakuussa. Se kätkeytyy maastoon, josta sitä hädin tuskin edes huomaa. Tahmean pintakelmun keräämät roskat on hyvä poistaa ennen koriin laittamista. Keltavalmuska on arvostettu ruokasieni, vaikka Suomessa sitä ei niin suosita. ***

Viiruvalmuska (Tricholoma portentosum) on harmaanvioletti, tummaviiruinen sieni. Sen lakki on kellomainen-- laakeneva ja joskus keskuskohoumallinen. Kolotyviset heltat ovat harmaanvalkoisia, vanhemmiten kellanvivahteisia. Valkoinen malto on kiinteää. Maku ja tuoksu ovat jauhomaisia. Viiruvalmuska kasvaa yleisenä syys—lokakuussa kangasmetsissä männyn ja kuusen sekä lehti- ja sekametsissä haavan seurassa Inarin Lappia myöten. Se on hyvä ruokasieni, mutta sitä ei saa sekoittaa sappi- tai suopavalmuskaan. ***

Sappivalmuska (Tricholoma virgatum) on hopeanharmaa ja terävänipukallinen sieni. Vaaleanharmaissa heltoissa on mustia laikkuja. Jalka on valkoinen tai harmaa. Maku on polttava. Sappivalmuska kasvaa yleisenä tuoreissa kangasmetsissä. ™

Suopavalmuska (Tricholoma saponaceum) on kellanharmahtava--harmaa sieni, jonka lakki on kellomainen--laakeneva, keskuskohoumallinen ja mutkareunainen. Heltat ovat harvassa ja kolotyvisiä. Harmaanvalkea jalka on tyveltä punertava. Vaalea malto punertuu vahingoittuneista kohdista ja vanhemmiten. Maku on mieto. Nimensä sieni on saanut suopamaisesta tuoksustaan. Suopavalmuska kasvaa yleisenä kangasmetsissä, lehdoissa ja tunturipaljakalla elokuusta lokakuuhun. Laji on lievästi myrkyllinen.  X

Härmämalikka ja sinivalmuska ovat monen mielestä hyvinkin maukkaita ja satoisia ruokasieniä, mutta toiset, hyvinkin kokeneet sienestäjät, jättävät ne keräämättä.  Sinivalmuska (Lepista nuda) on kauniin sinivioletti—violetinruskea ja miedonmakuinen ruokasieni. Lakki on kupera-- laakeneva. Melko tiheässä olevat heltat ovat kolotyvisiä, lakin värisiä tai hieman vaaleampia. Violetin jalan yläosa on valkohärmäinen. Haju on palaneen kumin tuoksuinen. Sinivalmuska kasvaa yleisenä lehdoissa, puistoissa, puutarhoissa, joutomailla ja lahoavalla kasvijätteellä syys--lokakuussa Inarin Lappia myöten. Se muodostaa usein noidankehiä. Esikäsittelyä keittämällä suositellaan. (™Sinivalmuskaa ei pidä sekoittaa epämiellyttäville tuoksuviin haisu- ja löyhkäseitikkeihin (Cortinarius traganus, Cortinarius camphoratus). ** (o)

Härmämalikka (Clitocybe nebularis) on harmaanruskea, valkohärmäinen myöhäissyksyn lahottajasieni. Sen lakki on kupera--laakeneva, vanhemmiten kuoppakeskustainen. Johteiset heltat ovat vaaleita ja tiheässä. Maku on mieto. Tuoksu on naurismainen. Härmämalikka kasvaa yleisenä puutarhoissa, puistoissa ja pihamailla sekä metsänreunoissa lahoavalla kasvijätteellä Inarin Lappia myöten. Se muodostaa noidankehiä. Satokausi on syys--marraskuussa. Härmämalikka on hyvä ruokasieni, joka on syytä esikäsitellä keittämällä, jolloin myös voimakas maku miedontuu. Se on keitettynäkin aiheuttanut vatsaoireita herkimmille. **(O)

Talvijuurekas (Flammulina velutipes) on hunajankeltainen tuppaina kasvava sieni, jolla on valkoinen itiöpöly. Sen heltat ovat kolotyvisiä, valkoisia tai kellertäviä. Jalan tyvi on tumma ja samettinukkainen. Maku ja tuoksu ovat mietoja. Talvijuurekas on yleinen lehti- ja sekametsien, puistojen sekä pihojen lahoavalla lehtipuuaineksella Inarin Lappia myöten. Satokausi kestää lokakuusta maaliskuulle. Tästä herkullisesta ruokasienestä käytetään vain lakit. Talvijuurekas on Japanissa erittäin suosittu viljelysieni Enokitake-nimisenä. ***

LAHOKAT kuuluvat tummaitiöisiin helttasieniin. Itiöpöly värjää näiden heltat tummiksi. Tämä onkin erittäin tärkeä tuntomerkki tummaitiöisiin kuuluvan herkkusienien kohdalla, jonka heltat tumma itiöpöly värjää mustiksi, kun valkoitiöisiin kuuluvan valkokärpässienen heltat pysyvät valkoisina.

Kuusilahokka (Hypholoma capnoides) on kellan- tai harmaanruskea tuppaina kasvava sieni. Sen lakki on kupera--laakeneva, kosteusmuuntuva ja reuna nuorena suojusjätteellinen. Savunharmaat heltat tummuvat harmaanvioleteiksi. Taipunut jalka on silkinkiiltoinen, vaaleankeltainen ja tyvestä ruosteenruskea. Maku ja tuoksu ovat mietoja. Kuusilahokka kasvaa havupuiden lahokannoissa ja maapuilla koko maassa yleisenä toukokuusta--marraskuuhun. Laji on hyvä ruokasieni, josta hyödynnetään vain lakit, joista saa maistuvan keiton. ***

MYRKKYNÄÄPIKKÄ, KYSTIKKÄ JA KULTASIENI ovat ruskeaitiöisiä sieniä. Myös seitikkien lajirikas suku kuuluu ruskean itiöpölyn omaaviin sieniin.

Myrkkynääpikkä (Galerina marginata) on kanelinruskea sieni, jonka lakki on kuivana keskustasta lähtien vaaleneva. Tasatyviset heltat ruskettuvat itiöpölystä. Ruskehtava jalka on renkaan yläpuolelta jauheinen ja alta valkohahtuvainen sekä tyvestä kosketeltaessa tummeneva. Maku ja tuoksu ovat jauhomaisia.

Myrkkynääpikkä kasvaa hyvin yleisenä syys--marraskuussa havu- ja lehtimetsissä, puistoissa ja puutarhoissa lahoavalla havupuulla. Laji on tappavan myrkyllinen. Se on tunnettava hyvin voidakseen kerätä syötäviä kantosieniä. Kantosienet eivät ole koskaan sieniharrastusta aloittelevan sieniä. ††† ††††††

Kultasieni (Phaeolepiota aurea) on kullankeltainen, paksumaltoinen, renkaallinen sieni. Sen lakki on puolipallomainen--laakeneva, pinnalta jauheinen sekä ryppyinen. Vaaleat heltat tummuvat itiöpölystä kanelinruskeiksi. Maku on mieto. Tuoksu on miellyttävä. Kultasientä kasvaa yleisenä Perä-Pohjanmaalle asti puistoissa, puutarhoissa sekä joutomailla ihmistoiminnan vaikutuksen piirissä usein ryhminä syys--marraskuussa. Sieni on nuorena syötävä, mutta vanhoissa sienissä on sinihappoa. * ( x)

Kystikkä (Macrocystidia cucumis) on pienikokoinen kastanjanruskea sieni. Samettipintaisen lakin reuna on vaaleampi ja kosteana läpisäteinen. Nuorena vaaleat, irtotyviset heltat värjäytyvät itiöpölystä punertavanokriksi. Kastanjanruskean ja samettipintaisen jalan yläosa on vaaleampi. Maku ja tuoksu ovat kurkkumaisia. Kystikkä kasvaa melko harvinaisena lehtimetsissä, puistojen ja pihapiirien nurmikoilla sekä koristeistutusten lastukoissa elo--lokakuussa. Kystikän pohjoisimmat kasvupaikat ovat Pohjois-Karjalassa. Laji ei ole ruokasieni. ™

Kääväkkäisiin kuuluva koppelokääpä on koristeellinen  myöhäissyksyn sieni. Laji on herkullinen ruokasieni, mutta meidän oloissa se on jätettävä metsän aarteeksi harvinaisuutensa vuoksi.  Koppelokääpä (Grifola frondosa) kasvattaa suuren (läpimitaltaan 20--50 cm) pallomaisen itiöemän, joka koostuu lukuisista pienistä, okranruskeista, harmaaviirullisista ja viuhkamaisista lakeista. Laji on yksivuotinen ja jalallinen. Pillikerros on johteinen ja kermanvalkoinen. Tuoksu on heikko. Maku on pähkinämäinen, jälkimaultaan hieman karvas.

Koppelokääpä kasvaa etelärannikon tammilehdoissa ja kartanopuistoissa suurten, luonnonvaraisten tammien tyvillä tai niiden läheisyydessä. Yleisimmillään se on Turun Ruissalossa, muualta löydetyt ovat usein vain yksittäisiä itiöemiä. Laji on harvinaistunut tammilehtojen vähenemisen myötä. Monissa maissa se on suosittu ruokasieni ja viljelysieni, mutta meillä liian harvinainen hyödynnettäväksi ruokasienenä, koska laji on luokiteltu uhanalaiseksi vaarantuneeksi. Sientä pidetään adaptogeeninä eli vahvistavana. Sieni voi aiheuttavaa allergiaoireita osalle käyttäjistä. ***

Suppilohytykkä (Guepinia helvelloides) on koristeellinen, ruusunpunainen tai aprikoosinvärinen, nuorena lapamainen ja myöhemmin suppilomainen hyytelösieni. Lyhyt jalka ei aina erotu. Hyytelömäinen malto on tuoksutonta ja mautonta. Suppilohytykkä on rehevien lehti- ja havumetsien laji, joka kasvaa Etelä-Suomen kalkkialueilla esimerkiksi Paraisilta, mutta lisäksi lajista tunnetaan erillinen esiintymä Keminmaan Kallinkankaalta. Monet sen löydöistä ovat kalkki- ja tiilitehtaiden ympäristöistä. Se kasvaa syyskuusta ainakin lokakuun loppuun saakka. Laji mainitaan syötäväksi, mutta uhanalaiseksi vaarantuneeksi luokiteltuna sitä ei tule käyttää meillä ruokasienenä. *

KÄYTETYT SYÖTÄVYYSMERKINNÄT

Tässä on käytetty perinteistä kolmen tähden luokitusta parhaimmille ruokasienille. Aina on muistettava, että luokitukset kahdelle tai kolmelle tähdelle on subjektiivisia. Omat makuluokitukset ovat sallittuja, ja sienikoriin kannattaa kerätä sen mukaan sieniä. Perinteisesti kolmen tähden sieneksi on luokiteltu helposti tunnistettava, satoisa ja erinomainen ruokasieni. Keltavahvero, mustatorvisieni, herkkutatit, isohapero, haaparousku, karvarousku ja suppilovahvero riittävät täyttämään vuoden varaston monipuolisesti ja turvallisesti.

***          herkullinen

**             hyvä

*               syötävä

™O              kelvoton

™*O            esikäsiteltävä

*(O)            esikäsittelyä suositellaan

x               haitallinen

††† †††         tappavan myrkyllinen

Lähteenä Suomen Sieniopas ja Sienten ekokatalogi, omia tekstejäni vapaasti muunnellen.
 © Ulla. & P. S