tiistai 12. tammikuuta 2016

Ilta

Tyydyn puhelimen kuviin. Kamala päivä, aamulla auraamaton piha ja lähtö Hesaan ja paluu kontaten lumessa. Hirveästi lunta, tietä ei aurattu eikä pihaa. Toivottavasti nyt ollaan saatu tarpeeseen sitä, mistä on ollut puute.

Hieman lauhtuneena keskustaan, sain viimeinkin Aamunkoit, eräpäivä 5.1, mutta joku halusi tehdä kiusaa ja palautti vasta tänään. Hain Gammelbackasta, niin sain, muuten olisi mennyt torstaihin, että olisivat kulkeutuneet ihmisten ilmoille.
 



LAUHDUIN klo 20.47

Halla tarhassa, alkoi haukkua. (tulimme kirjastosta). Valot välkkyvät parhaillaan pihalla eli aura tuli. Ihmeelliset asiat ilostuttavat.


17 kommenttia:

  1. Ei kiva. Hankalaksi menee tiellä liikkuminen, kun lunta tulee paljon ja sitä ei aurata.
    Ei tee mieli lähteä kahlaamaan lumeen jollei ole pakko.

    Luminen talvi on kyllä kaunista katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista katsella ja mikä on pysähtyessä kartanon auratulle portille. Tahdon kevään ja kunnollisen kesän ja herkkutattien syksyn.

      Poista
    2. Minua nauratti tuo puuskahduksesi 'Tahdon....' Minäkin tahdon!

      Hyvä että selvisit reissusta ehjin nahoin!

      Poista
    3. No kun mä tulin kotiin ja oli korolliset nilkkurit ja ja sain kontata lumessa, en löytänyt edes portaita ja olin yltä päätä lumessa. Suututti. Aamulla tehtiin niin nätti ja leveä polku autolle.

      Ja listasta unohtui, että haluan kunnon syysvärit ja chilisadon.

      Poista
  2. Kauniin lumiset iltamaisemat. Minulle kyllä jo riittäisi, mutta lisää näyttää jatkuvasti tulevan. Onneksi se on varsin kevyttä pakkaslunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittäisi, mutta kaksi päivää luvattu lisää.

      Poista
  3. Kauniit iltakuvat,nyt olisi sopivasti lunta:)

    VastaaPoista
  4. Kiehtovan näköiset kuvat :)

    - Suvi -

    http://suvikullstrom.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Kivoja iltakuvia. Vai niin teille on lunta tullut. Meilläkin sataa parhaillaan. Aamunkoit? Stephen Kingin Ennen aamukoittoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja lisääkin pitäisi tulla.
      Anneli... yksi pykälä ainakin Kingistä alemmas eli Stephanie Meyer ja Twilight-sarja.

      Poista
  6. Meillä ei tällä hetkellä ole lunta kuin kuin ohut huntu. Joinakin vuosina sitä on tullut paljon ja ihan tuskastuneena on tehty lumitöitä pihalla.
    Meilläkin käy aura pihalla kääntymässä, mutta jos pitää johonkin aamulla lähteä, niin se tulee varmasti vasta illalla tai yöllä...

    VastaaPoista
  7. Kauniit kuvat!

    Eilen oli hirmuinen lumikaaos. Yhtään en toivo lisää lunta.

    VastaaPoista
  8. Kyllä meillä alkaa olla äärimmäisyyksien säät. Juhannukset yhtä kylmiä kuin joulut lämpöisiä. Keväät ja syksyt hikoillaan auringon polttamassa säässä. Tulipalopakkaset tulevat ennen lunta ja kun vihdoin maa saa lumipeitteen on se kuin painavin untuvapeite :D

    VastaaPoista
  9. Aura-auto on lumitalven pelastus :)
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.