Kotipihlaja Sorbus aucuparia rönn

 

 

Kotipihlaja Sorbus aucuparia rönn

I--VIII    ™º   S   ××  4—20 m   kesä

Kotipihlaja on kookas pensas tai pieni lehtipuu.  Pihlaja jaetaan kahdeksi alalajiksi kotipihlaja (subsp. aucuparia) ja pohjanpihlaja (subsp. glabrata).  Haarat ovat yläviistoja—siirottavia. Nuoret versot, silmut, lehtien alapuoli ja kukintohaarat ovat valkokarvaisia. Rungon kuori on harmaa, sileä ja vanhemmiten hilseilevä. Se sopii pihoihin yksittäis-, puisto ja kujannepuuksi.  Syysväri on keltainen tai kauniin punainen. Kotipihlajan lajike 'Xanthocarpa' on keltamarjainen. Pihlajan kukissa on voimakas, hieman epämiellyttävä tuoksu.

 

Kansan parissa pihlaja on tunnettu nimillä pihjala, pihlava, pihlapuu. Pihlaja oli ukkosenjumalan puolison Raunin pyhä puu.  Pihlajanmarjoissa on viisisakarainen kuvio, kuten katajanmarjalla. Vanha kansa oli vakuuttunut puun maagisista voimista, sillä sitä käytettiin  ennustamisessa ja suojelustaioissa. Talon läheisyyteen istutettu pihlaja suojeli ja piti salamat loitolla. Pihlajaa käytettiin maanviljelys-, karjanonni-, metsästys-, kalastus- ja lemmentaioissa. Paimenen pihlajaiseen sauvaan oli kaiverrettuna ristikuvio pitämään sudet loitolla karjasta. Taikavoimaisten marjojen suuri sato ennakoi tulipaloja, sotaa tai ankaraa pakkastalvea. Kalevalassakin morsianta muistutettiin pihlajan voimasta.

 

Noita sie kovin varaja pihlajaisia pihalla!

Pyhät on pihlajat pihalla,

pyhät oksat pihlajissa,

pyhät lehvät oksasilla,

marjaset sitäi pyhemmät.

Kalevala, 23. runo

Pihlajan lehdet kerätään kesän alussa ennen kukintaa ja marjat syksyllä. Lehdet kuivataan tuoreeltaan tai hiostettuina.  Pihlajanmarjoja on käytetty rohtona kansanlääkinnässä. Marjojen maku vaihtelee hyvin paljon puusta toiseen perimän mukaan, ja usein pienikokoisemmat marjat ovat kitkerämpiä. Pakastus ja kuivaus vähentävät kitkeryyttä.
 Kuvat ovat Hiittisten upealta kedolta kirkon ympäriltä.