Kuuntelin ja katselin moottorikelkan matkan tekoa lähipellolla. Kyllä minua huvitti. Pohjoisen vuodet herättivät rakkauteni luontoon, erämaihin, omaan rauhaan, kun sai kulkea päivänkin toista ihmistä kohtaamatta. No teki nuo vuodet muutakin. Ei niin vakavasti jaksa ottaa tuota pellolla mönkimistä. Ehkä se on ihmisen mielikuvitus joka tekee tenän? Ihmiset kulkevat pohjoisessa pitkiä etappeja, tekevät työtä, menevät tunturia ylös ja alas, tekevät laskentoja jne. Ehkä tämäkin laskettelee mielessään pitkin Hammastunturia?
Toisaalta minun pitäisi olla hiljaa, entäs, jos tuon tilalla olisi koiravaljakkola ja vaikka parikymmentä kumeasti räksyttävää haukkua? Kumpi meteli olisi parempi? Itseasiassa ensin mainittu tuntuu sisälle epämiellyttävänä. Olemme ostaneet suomenlapinkoiramme kunnon kennelistä. Kun olemme siellä käyneet, niin siellä menettää omat ajatuksensa, se haukunnan jyly on niin uskomaton. En kestäisi siellä koko päivää. En ole yrittänyt laskea lukumäärää, olisiko 50? Voi mennä ihan pieleen hmm heittää saman verran...toiseen suuntaan olettaen melusta.
Kävimme viikonloppuna myös Porvoon Taidetehtaalla. Sulaa jäätä, sulavaa taidetta. Hetken iloa. Lahjakkaat ihmiset osaavat.
Tosi hienoja nuo jääveistokset. Niitähän esiteltiin myös telkussa. Sää ei tainnut olla paras mahdollinen, mutta harvoinpa Suomen sää on justjetsulleen.
VastaaPoistaEi suosinut sää. Rakkaus suli. Katsoin joskus elokuvan Rakkaus ei sula sateessa ja kakki nauroi ja minusta se harvinaisen korni leffa.
Poista