keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Puiden kukintaa toukokuussa



Kevät ja alkukesä hellivät meitä näyttävästi kukkivilla puilla ja pensailla, jotka saavat tuolloin valkoisen tai punertavan kukkahunnun oksilleen. Kevään odotetuimpia hetkiä on koivun lehtien puhkeamisen jälkeen tuomen kukinta. Onnenpensaiden iloinen, kirkkaankeltainen kukinta ajoittuu varhaiseen kevääseen, sillä ne kukkivat jo ennen lehtien puhkeamista. Alppiruusujen kukinta palkitsee viljelijänsä ylenpalttisella kukinnalla ja väriloistolla. Omenapuut, rusokirsikat ja tuomet vangitsevat katseemme keväisin.  

 Monilla kukkapuilla on lisäksi kauniit lehdet, koristeelliset hedelmykset sekä loistelias syysväri. Pienet, sirot kukkapuut ovat omiaan pienille rivitalo- ja omakotitalojen pihoille. Toiset vaativat runsaammin tilaa, kuten kookkaat hevoskastanjat. Jotkut lajit ovat hieman arkoja oloihimme, mutta niiden näyttävyyden ja koristeellisuuden takia kannattaa kilvoitella.

Metsävaahtera (Acer platanoides) ilahduttaa kauniilla kukinnalla keväällä ja syksyllä ihastuttavalla kullan- ja oranssinkeltaisella syysvärillä. Kotoinen metsävaahteramme ei ole pienen pihan puu, mutta vaahteroiden runsas lajikirjo tarjoaa pieneenkin pihaan viehättäviä lajeja.

 

Balkaninhevoskastanjan (Aesculus hippocastanum) kaunis, kynttilämäinen huiskilokukinto on valkoinen. Kookkaana, nopeakasvuisena ja kauniina puuna se sopii suurille pihoille.

 


Sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis) on sirokasvuinen pieni puu tai useimmiten pensas. Lehtien kevätväri on kuparinruskea.  Kukat puhkeavat lehtien kanssa samaan aikaan toukokuun alkuviikoilla. Kukinto on hieman nuokkuva, valkoinen latvaterttu. Syysväri on voimakkaan oranssinpunainen

 


 

Ruusuorapihlaja (Crataegus × media ’Paul’s Scarlet’) on kukkiessaan yksi upeimpia kukkapuitamme, joka kasvaa noin 3—6 m korkeaksi. Kauniit purppuranpunaiset, kerrannaiset kukat puhkeavat touko-kesäkuussa. Ruusuorapihlajaa muistuttavan helmiorapihlajan (Crataegus × mordenensis ’Toba’)  kukat ovat vaaleat, ja sen talvenkestävyys on parempi. Valkoisina puhkeavat kukat saavat vanhetessaan vaaleanpunaista väriä.

 





Rautatieomenapuu (Malus 'Hyvingiensis') on kukkiessaan touko--kesäkuussa komeimpia riippapuitamme, sillä suuret ja valkoiset kukat verhoavat puun kauttaaltaan.

 
 


Purppuraomenapuut  (Malus Purpurea-ryhmä) ovat usein moninkertaisten risteymien tuloksina syntyneitä. Punasävyiset kukat ja toisilla myös tummanpunainen lehdistö tekevät niistä hyvin koristeellisia.
 

 

Marjaomenapensas (Malus toringo var. sargentii) on japaninmarjaomenapuun muunnos. Se on erittäin viehättävä pienten pihojen runsaskukkainen pikkupuu, joka keväällä verhoutuu valkoiseen kukkamereen.

 
 


Hapankirsikka (Prunus cerasus) on siro, juurivesallinen, oraton lehtipuu, joka kukkii valkoisin huiskilokukin lehtien puhjetessa.  Kesän lopulla puuta koristavat kirkkaanpunaiset, mehukkaat ja syötävät luumarjat.


 

Rusokirsikka (Prunus sargentii) on kauneimpia koristepuitamme, ja sen ruusunpunainen kukinta on hurmaava. Silmut, kukkanuput ja nuoret lehdet ovat aluksi viininpunaisia. Kukinnan jälkeen lehdet vihertyvät. Rusokirsikka on kaunis läpi vuoden, sillä kuori on tumman kastanjanruskea ja poikkijuovainen ja syysväri tulenpunainen.

 

Keltakotakuusama (Weigela middendorfiana) on kaunis, pysty tai hieman lamoava ja juurivesova  pensas, joka kukkii alkukesällä kermankeltaisin, kirjotuin suppilokukin.  Kukat puhkeavat maamme eteläosassa usein jo toukokuussa. Monet kotakuusamat menestyvät meillä huonosti, mutta keltakotakuusama ihastuttaa kukillaan. 

 
 
 


Odotan parhaillaan ruusuherukan Ribes sanguineum 'King Edward VII' kukintaa.



 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.