tiistai 13. toukokuuta 2014

Saniaisia

Puutarhan saniaisia.

Aion kokeilla saniaisruukkua  tänä kesänä. Nämä ilmat ei vain suosi pihalla oloa. Sain siirrettyä eilen tummapärskäjuuria, kun tarvitsin jotain näyttävää tärkeään paikkaan. Varjoperennan, joka on upea. Saisikin ostettua lisää näitä, mutta taimistojen tarjonta on niukkaa. Ruotsista toin joskus aikoja siiten nämä Veratrum album, Veratrum californicum sekä Veratrum nigrum.

Kallioimarre Polypodium vulgare

Kallioimarre on monivuotinen, ainavihanta saniainen. Juurakko on suikertava ja mehevä. Itiöpesäkeryhmät ovat lehtien alapinnalla. Kallio-imarre lisääntyy suvuttomasti maavarren avulla.

Kallioimarre on yleinen Oulun korkeudelle saakka. Se kasvaa varjoisilla kallionseinämillä, sammaloituneilla kivenlohkareilla ja metsäkivillä, kallioseinämien raoissa sekä maatuvilla puunrungoilla. Metsäpuutarhoissa se on isojen kivilohkareiden kaunis koriste. Kuivana kautena kallioimarteen lehdet kiertyvät kokoon.  Tuoksu on hieman epämiellyttävä, mutta siinä on makea, lakritsimainen maku, johon viittaavat monet kansanomaiset nimetkin, esim. kalliomakia ja mesijuuri. Kasvin keväällä tai syksyllä kerättyä juurakkoa on käytetty limaa irrottavana rohtona ja matolääkkeenä.
 

Kotkansiipi

Kasvin lehdet lähtevät viuhkamaisesti tyviruusukkeesta. Lehdykät ovat parijakoisia. Lehdet ovat 30–150 cm pitkiä ja pystyjä. Se viihtyy hyvin luonnontilaisten saniaislehdoissa, lehtokorvissa, puronvarsilehdoissa.  Se leviää pääasiallisesti maanalaisten rönsyversojensa kautta.

Kotkansiipi on kaunis ja näyttävä varjopaikkojen perenna. Se viihtyy ja leviää sopivasti metsäpuutarhassa.
 

Sananjalka

Sananjalka muodostaa usein laajoja kasvustoja. Lehdet nousevat maasta yksitellen maan alla suikertavasta juurakosta. Lehtilapa on kolmiomainen. Nuorissa lehdissä lehdykät ovat vielä pallomaisiksi kiertyneitä.  Itiöpesäkkeet ovat lehdykkäin reunoissa. Sananjalka kasvaa valoisissa metsissä, metsänreunoissa, hakamailla, kulo- ja hakkuualoilla, tienvierissä.
Sanajalka on yleinen maan eteläosassa, mutta harvinaistuu pohjoista kohti. Laji on myrkyllinen. Sananjalkaan liittyy monia kansanuskomuksia. Sitä on pidetty mahtikasvina, joka kätkee aarrekätköt.  Sen on kerrottu puhkeavan kukkaan ja siementävän juhannusyönä, ja tuon kukan löytäjän kerrotaan saavan haltuunsa ihmeellisiä taikavoimia. Kovin monelle ei liene nuo salat avautuneet, sillä sananjalka on kukkimaton itiökasvi.  Jos taas sananjalan varren leikkaa tyvestä poikki, niin sen sisältä näkee kirjainmerkin tai sanan, josta voi ennustaa tulevan puolisonsa nimen.
 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.