maanantai 15. joulukuuta 2014

15. Luukku Kaakaopensas


Kaakaopensas Theobroma cacao
 
Kaakaopensas on kotoisin Amazoniasta. Kaakaopensas on tavallisesti alle 8 m korkea, ainavihanta, mutkaruonkoinen. Lehdet ovat jopa 40 cm pitkät, ohuet ja kiiltävät. Pienet ja vaaleankeltaiset kukat avautuvat suoraan rungolle. Hedelmät ovat paksukuorisia, keltaisia tai punertavia. Hedelmälihan sisällä on riveissä 20-50 ruskeaa siementä eli kaakaopapua.
 
"Theo broma" on kreikkaa ja tarkoittaa jumalten ruokaa. Sen viljelyn aloittivat intiaanit jo ainakin 2000 vuotta sitten. He valmistivat kaakaon siemenistä eli kaakaopavuista chocolati-juomaa, johon lisättiin chiliä, vaniljaa ja muitakin mausteita. Espanjalaiset eivät pitäneet atsteekkien kitkerästä juomasta, vaan keksivät lisätä siihen sokeria, jolloin syntyi kaakaojuoma, joka saavutti suuren suosion Euroopassa jo 1500-luvun lopulla. Suklaan kehitys alkoi vuonna 1828, kun hollantilainen van Houten keksi puristaa pavuista erilleen kaakaovoin, jolloin saatiin kaakaojauhetta. Parikymmentä vuotta myöhemmin alettiin sekoittaa kaakaovoita, kaakaojauhetta ja sokeria ja niin suklaa oli syntynyt.
 
Kukapa ei tänäkään jouluna olisi syömättä suklaata tai ainakin kaakaojauhetta jossain muodossa.
Lisäksi yli 70-prosenttinen suklaa on terveellistä, sillä se helpottaa stressiä ja masennusta. Raakakaakaojauhe maustaa smoothiet.
 

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.