torstai 18. joulukuuta 2014

18. luukku Tulipa


 

 

Tarhatulppaani Tulipa gesneriana

 

Villit tulppaanit ovat kotoisin Keski-Aasian vuoristoista, joista ne ovat levinneet länteen kohti Välimerta.

Tarhatulppaani ja siitä jalostetut lukemattomat lajikkeet muodostavat lajikompleksin, joka on hyvin vaikeasti rajattavissa. Tulppaanit tuotiin Eurooppaan 1500-luvulla ja Hollannissa tulppaanikauppiaat maksoivat 1600-luvun alussa tähtitieteellisiä summia harvinaisista sipuleista etsiessään uusia värejä ja muotoja. Samalla vuosisadalla tulppaani tuli ensimmäisen kerran Suomeen sekä kasvina että kuva-aiheena, mutta jälkimmäinen juurtui nopeammin esimerkiksi seinävaatteissa, ryijyissä, tyynyjen päällisinä, kampakoteloissa jne.

Elias Tillandz mainitsee tulppaanin Turun seudun kasveja kuvailevassa luettelossa1670. (Catalogus plantarum tam in excultis qum incultis locis prope Aboam superiorj aestate nasci observatarum)Luettelon noin 300 kasveista noin 100 on puutarha- ja viljelyskasveja. Tulppaanin katsotaan yleistyneen meillä vasta 1800-luvulla. Koristetaiteen aiheena se yleistyi viljelyä aiemmin.
 
Joulutulppaanien juurrutus aloitetaan pimeässä kellarissa, josta ne siirretään lämpimään, mutta pimeään. Nuppujen ilmestyttyä ne siirretään valoon.

Persialaiset pitivät punaista tulppaania rakkauden symbolina. Tulppaanin muotoa on myös verrattu Kristuksen kärsimyksen maljaan (Matt. 26:39).


 
 
Ehditkö lukea vielä tontuista? Tekemäni luukku aukesi tänään myös täällä joulukalenterissa.
Ilahdun käyntijäljestäsi.
 

6 kommenttia:

  1. Tulppaani on kyllä suloinen kukka ja niitä saa mihin vuodenaikaan tahansa. Onneksi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Se ilahduttaa puutarhassa keväällä ja sen loputon värikirjo muulloin.

      Poista
  2. Tulppaanit ovat kyllä kauniita:)

    VastaaPoista
  3. Tulppaani hän on hyvin vanha joulukukkana, mutta harvoin niitä tulee itse kellekään tähän aikaan ostettua. Pitäisiköhän elvyttää perinnettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Jouluna sen näkee usein vain asetelmissa.

      Poista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.