maanantai 8. joulukuuta 2014

8. Marjakanerva ja Orjanlaakeri




 

 
Marjakanerva Pernettya mucronata on kotoisin Etelä-Amerikasta. Se on meidän uusimpia kausikukkia syys- ja jouluistutuksiin. Ainavihannat, kiiltävät lehdet sekä koristeelliset, punaiset marjat kestävät alkutalven pientä pakkasta. Marjat voivat olla väriltään valkoisia, punaisia tai violetinpunaisia. Aurinkoinen tai puolivarjoinen kasvupaikka ja lievä kuivahtaminen kastelujen välissä saavat pikkupensaan viihtymään. Talvea se ei kuitenkaan kestä ulkona

Marjakanerva luetaan myös joskus kuuluvaksi Gaultheria-sukuun. Siitä ja sen risteymästä lamosalalin kanssa Gaultheria shallon x mucronata on kehitetty suuri- ja  runsasmarjaisia lajikkeita. Marjat voivat olla valkoisia, punaisia tai violetteja.

 

 

Orjanlaakeri Ilex spp.

 
Orjanlaakerikasvien heimoon (Aquifoliaceae) kuuluu yli 400 piikkistä aina- tai kausivihantaa puuta, pensasta tai köynnöstä. Emikasvien hedelmät ovat korallinpunaisia marjoja ja näitä oksia käytetään joulukoristeina. Monissa Euroopan maissa huoneet koristellaan jouluksi orjanlaakerin oksilla ja tiedetään, että jo muinaiset keltit käyttivät orjanlaakeria pahojen henkien karkottamiseen.
 
Jouluun orjanlaakeri liittyy siten, että kerrotaan sen kasvaneen Jeesuksen synnyintallin edustalla. Linnut olivat syöneet kaikki marjat, mutta Jeesuksen syntymän kunniaksi puu kasvatti yön aikana uudet marjat. Tiedätkö muuten, että kasvin englanninkielinen nimi on holly, mistä on johdettu mm, Hollywoodin nimi.




 

4 kommenttia:

  1. Kauniita. Marjakanerva on tosi näyttävä asetelmissa ja tuo orjanlaakeri on aivan upea punaisine marjoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat näyttäviä asetelmissa. Orjanlaakerin hinta siis yhdenoksan on hirvittävä.

      Poista
  2. Orjanlakeri on tosi kaunis siinä on kauniit kiiltävät tehdet ja ihanat punaiset marjat sopii hienosti juulunasetlmiin

    VastaaPoista

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.